Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinointiraha loppui, myynti ei kasvanut kunnolla

Tietoturvayhtiö Stinghorn panee pillit pussiin

11.4.2006 18:20 Suomalainen tietoturvayhtiö Stinghorn ilmoitti tiistaina iltapäivällä lopettavansa liiketoimintansa. Syyksi yhtiö kertoo rahoituksen puutteen. Yhtiöllä oli kymmenkunta työntekijää.

- Erityisesti tuotteiden markkinointiin tarvittavan jatkorahoituksen puutteen vuoksi tuotteidemme myynnin kasvu jäi liian hitaaksi, jonka johdosta yrityksen liiketoiminta on päättynyt, tiedotteessa kerrotaan.

- Stinghornin johto ja henkilökunta kiittävät kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita, toimittajia ja alihankkijoita menneistä vuosista ja toivottavat kaikille menestyksellistä tulevaisuutta. Tuotteemme olivat valmiita, toimivia ja käytössä asiakkaillamme – olimme siis tehneet työmme.

Tiedotteen mukaan liiketoiminta lopetettiin tänään tiistaina.

Yhtiö perustettiin Lappeenrannassa vuonna 2002. Vuonna 2004 yhtiö sai pääomasijoituksen Innofinancelta ja Suomen Teollisuussijoitukselta. Samana vuonna yhtiö avasi myös toimipisteen Helsinkiin.

Enimmillään yhtiön palveluksessa työskenteli noin 20 työntekijää. Loppuvaiheessa työntekijöitä oli toimitusjohtaja Markus Räipiön mukaan kymmenkunta. Viisi työntekijöistä oli myös yhtiön omistajia. Räipiö ei halunnut tiistaina kertoa yhtiön taloudellisista tunnusluvuista.

Lappeenrantalaisyhtiö toi vuonna 2003 ensimmäisenä tuotteenaan markkinoille pk-yrityksille tarkoitetun Stinghorn Instant Firewall -ohjelmiston. SIF-palomuuri ja myös uudemmat tuotteet perustuivat yhtiön kehittämään Linux-virtualisointialustaan.

Yhtiön tuotepaketti täydentyi myöhemmin L2TP-vpn-yhdyskäytäväohjelmistolla sekä Stinghorn Secure Business Suitella, josta tuli yhtiön lippulaivatuote. Stinghorn julkaisi vielä maaliskuun puolivälissä uuden vpn-ohjelmiston Nokia 770 -laitteelle.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.