Vastuu verkkohuijauksista siirtyy kuluttajille
2.5.2006 08:58 Pankkiasiakkaiden verkkotunnusten kalastelu ja muut verkkohuijaukset lisääntyvät ja muuttuvat aiempaa ammattimaisemmiksi. Nordean asiakkaita kiusannut verkkotunnusten kalastelu on vasta alkua sille, mitä on tulossa, sanoo viestintäviraston tietoturvayksikön päällikkö Erka Koivunen.
Kuluttajien oma vastuu huijausten välttämisestä kasvaa, vaikka jatkossa huijausyritykset voivat olla aiempaa jalostuneempia ja siten vaikeampia tunnistaa. Näin uskotaan sekä pankkijätti Nordeassa että viestintävirastossa.
Rikolliset ovat Koivusen mukaan ottaneet kohteekseen yksityishenkilöt, koska palvelutarjoajien tietoturva on liian järeätä huijausten onnistumiseksi.
Vaikeus havaita
Uudempia huijausmuotoja ovat muun muassa haittaohjelmat, joiden havaitseminen voi olla vaikeaa ja joihin tietoturvaohjelmatkaan eivät pure. Ne ohjaavat verkkopankkia käyttävän asiakkaan maksut väärille tileille ilman, että asiakas huomaa asiaa.
Vastuu tällaisten huijausten estämisestä jää yksin asiakkaalle.
– Pankki ei voi vastata tällaisissa huijauksissa tapahtuvista rahallisista menetyksistä vaan asiakkaan on itse huolehdittava koneensa tietoturvasta, sanoo Nordean tietoturvajohtaja Mikael Salonaho.
Tähän mennessä huijauksista on aiheutunut vain vähäisiä menetyksiä. Yhteensä seitsemän Nordean asiakasta menetti rahojaan verkkotunnusten kalastelussa tänä keväänä ja viime syksynä. Kaikkiaan menetykset olivat 64 000 euroa. Nordea korvasi ensimmäisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneille menetykset, mutta jatkossa ei korvauksia ole luvassa.
Keinoja selvitetty
Nordeassa on Salonahon mukaan selvitelty keinoja parantaa verkkopankin turvallisuutta. Suunnitelmissa on ollut muun muassa järeämpiin tunnistuskeinoihin siirtyminen tai maksun varmistuksen tekeminen esimerkiksi tekstiviesteillä.
– On tasapainoiltava turvallisuuden ja käytettävyyden välillä, Salonaho sanoo.
Apua verkkohuijausten estämiseen haetaan myös lakiuudistuksesta. Tulossa oleva lakimuutos antaa viestintävirastolle aiempaa suuremmat valtuudet estää sähköpostiliikennettä, jos se epäilee maksuvälinepetosta.
Maailmalla tehdään päivittäin kahdeksan miljoonaa kalasteluyritystä.
– Verkkorikollisuus on täysin ammattimaista rikollisuutta ja yksi nopeimmin kasvava rikollisuuden laji, kertoo tietoturvayhtiö Symantecin toimitusjohtaja Stefan Zilliacus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Neljän miljardin liittymän raja ylitettiin
11.02.2009 Maailmassa saavutettiin neljän miljardin mobiililiittymän raja tänään, kertoo operaattoreiden järjestö. Se ennustaa, että kuusi miljardia liittymää saavutetaan vuonna 2013.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi













