Vesiväylien turvalaitetieto päivittyy langattomasti
19.5.2006 13:09 Joka vuosi jäidenlähdön jälkeen Merenkulkulaitos tarkistaa ylläpitämiensä poijujen, viittojen, majakoiden, linjataulujen ja muiden turvalaitteiden kunnon.
Väylänhoidon it-sovellus Merenkulkulaitoksella on ollut käytössä jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Oraclen tietokannoille ja AtBusineksen j2ee-teknologia-alustalle pohjaava uusi Reimari-järjestelmän otettiin käyttöön keväällä 2004. Edelliseen järjestelmään väylänhoitotieto jouduttiin keräämään eri lähteistä.
– Uusi järjestelmä mahdollistaa väyläntiedon kokonaishallinnan. Väylänhoitajat voivat kerätä tietoa tehokkaammin, ja ajantasainen tieto on kaikkien käytössä. Tämän ansiosta voimme myös suunnitella toimintaamme paremmin, kertoo atk-suunnittelija Jari Torvinen, joka vastasi järjestelmän toteutuksesta Merenkulkulaitoksessa.
Reimarilla on yli sata käyttäjää 30 väylänhoitoasemalla eri puolilla Suomea.
Turvalaitteita Reimarissa on Torvisen mukaan kaikkiaan yhteensä noin 33 000. Kuntien ja muiden organisaatioiden ylläpidossa niistä on noin 7 500.
– Tietokannassa on viime vuodelta yli 40 000 toimenpidettä. Toimenpiteitä ovat muun muassa sijainnintarkistus, turvalaitteen asennus, valosektorin tarkistus, jonkin teknisen komponentin asentaminen tai vaihtaminen, vian korjaus ja yleiset huoltotyöt kuten paristojen vaihdot.
Väylänhoitaja syöttää tiedot merimerkkien kunnosta ja tehdyistä huoltotoimenpiteistä Reimariin veneessä. Hän myös päivittää turvalaitteet sijainnin järjestelmään lähelle nosturia kiinnitetyn dgps-antennin avulla.
Kilpailutustarve jakoi ohjelman kahdeksi
Tiedot päivittyvät automaattisesti päätietokannan ja paikalliskannan välillä gprs-yhteyden kautta. Raportointi on toteutettu Oraclen sovelluspalvelimeen kuuluvalla raportointityökalulla.
Tänä keväänä Reimari-järjestelmä on jaettu kahteen osaan, Tilaaja-Reimariin ja Tuottaja-Reimariin.
Syynä tähän on organisaatiomuutos ja väylänhoidon kilpailun avaaminen eli väylänhoitoa ostetaan osittain ulkoisilta toimittajilta oman tuotannon lisäksi.
Tilaaja-Reimarin avulla Merenkulkulaitos hallinnoi ja valvoo koko väylänhoitoa. Se muun muassa hallinnoi eri toimittajien sopimuksia, tekee tilauksia sekä seuraa resursseja ja korjauksiin käytettyä työaikaa.
Vastaavasti väylänhoitaja näkee Tuottaja-Reimarista Merenkulkulaitoksen häneltä tilaamat työt. Väylänhoitaja syöttää tiedot normaalisti työn suorittamisesta Tuottaja-Reimariin, josta ne päivittyvät myös Tilaaja-Reimariin.
Replikointi vähintään kahdesti päivässä
Järjestelmä pitää sisällään tietoa turvalaitteiden kunnosta ja huoltotoimenpiteistä, esimerkiksi millaisia teknisiä komponentteja merkeissä käytetään, milloin ja miten niitä on huollettu ja kuinka paljon aikaa huoltotyöhön kului. Järjestelmä sisältää myös väylätiedot sekä turvalaitteiden sijaintitiedot.
Keskeistä järjestelmän toiminnassa on AtBusineksen toteuttama väyläveneessä käytettävä kohdeajonäyttö ja Merenkulkulaitoksen Oracle 10g -päätietokannan ja väylänhoitajan kannettavassa tietokoneessa olevan Oracle Lite -paikallistietokannan tehokas synkronointi.
– Synkronointi tehdään veneissä yleensä vähintään kaksi kertaa päivässä, Jari Torvinen kertoo.
– Aamulla ennen vesille lähtöä keskuskannan viimeisimmät tiedot päivitetään paikalliskantaan, sillä yön aikana on meriliikenneohjauksen operaattori tai Turku Radio voinut syöttää keskuskantaan vikailmoituksia. Tällöin väylänhoitaja saa heti vikatiedon käyttöönsä paikalliskantaansa. Toinen synkrorointi tehdään yleensä päivän päätteeksi, jolloin päivän työt ovat heti saatavilla keskuskannasta kaikille niitä tarvitseville esimerkiksi raportteja varten.
Päivän aikana veneeltä kertyy Torvisen mukaan yleensä muutamia kymmeniä, enintään muutamia satoja toimenpiteitä tietokantaan.
– Joka yö tehdään tietokantatasoinen tietojen replikointi taustarekistereistä eli turvalaite- ja väylärekisteristä Tilaaja-Reimariin sekä Tilaaja- ja Tuottaja-Reimareiden välinen replikointi tarvittavien tietojen osalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











