Supertietovarkaudesta poliittinen kiista Yhdysvalloissa
Ministeri Jim Nicholson
26.5.2006 09:35 Toukokuun alussa tapahtuneesta 26,5 miljoonaa veteraania koskevasta tietovarkaudesta on tulossa poliittinen kiista Yhdysvalloissa. Presidentti Bush joutui puolustamaan veteraaniviraston johtoa erovaatimuksilta.
Toukokuun 3. päivänä eräältä nimeämättömältä veteraaniasioiden viraston työntekijältä varastettiin levykkeitä, jotka sisälsivät 26,5 miljoonan sotaveteraanin nimet, sosiaaliturvatunnukset, syntymäaikoja sekä puolisoiden nimiä. Kyseessä olivat kaikkien vuoden 1975 jälkeen palveluksesta eronneiden sotilaiden tiedot.
Veteraaniasioiden viraston työntekijä oli vienyt levyt luvatta kotiinsa, josta murtovarkaat vievät ne. Työntekijä on nyt palkattomalla lomalla.
Myrsky on noussut asian tiedottamisesta. Vaikka varkaus tapahtui toukokuun 3. päivä, tieto siitä annettiin julkisuuteen vasta toukokuun 22. päivänä.
Suurin paine kohdistuu veteraaniasoiden ministeriin Jim Nicholsoniin. Veteraaniasoiden komitean puheenjohtaja, senaattori Larry Craig kertoi "tekevänsä tiukkoja kysymyksiä Nicholsonille". Kysymykset liittyvät asian tiedottamiseen, tietoturvaan ja ketkä henkilöt olivat tekemisissä asian kanssa.
- 26 miljoonaa ihmistä vaatii vastauksia, republikaani Graig sanoi AP:lle.
Tietoviive raivostuttaa
Nicholson kuuli lähteiden mukaan murrosta ensi kertaa vasta toukokuun 16. päivänä ja ilmoittaneensa asiasta heti FBI:lle. Nicholson on raivostunut "tietoviiveestä".
FBI:n mukaan kyseessä oli tavanomainen murtovarkaus Marylandin osavaltiossa. Työntekijä, jolta tiedot varastettiin, ilmoitti asiasta jo toukokuun 3. päivänä omalle virastolleen, jotka aloitti omat tutkimuksensa asiassa. FBI sai tiedon vasta viime viikolla.
Viranomaisten mukaan Nicholson odotti, kunnes virasto oli saanut perustettua murrosta kertovan verkkosivun sekä tukikeskuksen ja tiedotti asiasta vasta sen jälkeen.
Monet poliittiset tahot vaativat veteraaneille ilmaista luotonvalvontaa ja parannuksia tietoturvaan.
Presidentti George W. Bush ilmoitti keskiviikkona tukevansa Nicholsonia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











