EY:n tuomioistuin kielsi matkustajatietoluovutukset Yhdysvalloille
31.5.2006 07:01 EY:n tuomioistuin katsoi, että lentomatkustajien tietojen luovutus Yhdysvaltoihin ei ole linjassa lakien kanssa. Yhdysvallat on uhannut lentoyhtiöitä sakoilla, mikäli tarkkoja tietoja matkustajista ei lähetetä heti matkan alettua.
Eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat antaneet Yhdysvaltain viranomaisille matkustajien nimet, osoitteet ja luottokorttitiedot.
Yhdysvaltain mukaan tietoje tarvitaan terrorismin vastaisessa taistelussa. Euoopan parlamentin mukaan tietoja voidaan käyttää väärin.
Sopimuksen mukaan Yhdysvaltoja kohti lähtevien koneiden on 15 minuutin sisällä noususta lähetettävä Yhdysvaltain viranomaisille 34 erilaista tietoa matkustajista.
Yhdysvallat on uhannut lentoyhtiöitä suurilla sakoilla ja laskeutumisen kieltämisellä, jollei tietoja lähetetä ennalta. Vastaavasti matkustajien saapumiskäsittely voi pidentyä.
Euroopan parlamentti on jatkuvasti vastustanut matkustajatietojen luovuttamista, sillä sen mielestä Yhdysvaltojen tietoturvan taso ei ole riittävä. Parlamentti pyysi oikeudelta kantaa asiaan.
EY:n tuomioistuin katsoi sopimuksen mitättömäksi tiistaina. Euroopan komissio vetosi EU:n tietoturvadirektiiviin, mutta oikeus katsoi, ettei direktiivi koske turvallisuustarkoituksiin kerättyä tietoa.
Tuomioistuin antoi Unionille aikaa syyskuun 30. päivään asti löytää uudet lailliset perusteet sopimukselle.
EU:n tiedottaja Johannes Leitenbergerin mukaan tuomiostuin katsoi asiaa vain lailliselta kannalta, eikä niinkään puuttunut sopimuksen sisältöön. Yhdysvaltain edustajat kertoivat myös etsivänsä "sisäistä ratkaisua" tietojenluovutukseen siten, että se täyttää oikeuden asettamat vaatimukset.
Oikeuden päätös voi kuitenkin saattaa lentoyhtiöt hankalaan asemaan.
- Jos emme luovuta matkustajatietoja, Yhdysvaltain viranomaiset voivat langettaa jopa 6000 dollarin sakot matkustajaa kohti sekä laskeutumiskiellon. Mutta jos luovutamme matkustajatiedot, rikomme lakia, Britannian lentokuljetusliiton Bob Preston totesi BBC:lle.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- » Taloussanomat.fi












