50 poliisia ratsasi MPAA:n ykköskohteen Pirate Bayn
1.6.2006 00:20 Poliisi ratsasi keskiviikkona 50 miehen voimin kymmenen kohdetta Keski-Ruotsissa ja sulki Pirate Bay -p2p-sivuston. Kolme ylläpitäjää pidätettiin kuulusteltaviksi. Ylläpitäjät ovat mainostaneet Pirate Bayn olevan maailman suurin Bittorrent-trakkeri.
Pidätetyt ovat iältään 22-, 24- ja 28- vuotiaita. Ruotsin poliisin mukaan heitä epäillään tekijänoikeuksien loukkauksesta.
Pirate Bayn sulkeutumiseen johtaneeseen operaatioon osallistui keskiviikkona noin viisikymmentä poliisia.
Elokuvayhtiöiden etujärjestön Motion Picture Association of American (MPAA) laatiman tiedotteen mukaan Pirate Baylla oli yli miljoona käyttäjää ja palvelun kautta oli tarjolla 157 000 laittomasti kopioitua tiedostoa, muun muassa uutuuselokuvat The Da Vinci Code ja Mission: Impossible III.
Palvelu ei tarjonnut suoraan tiedostoja ladattavaksi, vaan toimi Bittorrent-vertaisverkon trakkeri-palvelimena, joka ohjasi latauksia ja josta käyttäjät löysivät lataamisen aloittamiseen tarvittavat torrent-tiedostot.
MPAA:n Kori Bernardin mukaan Piratebay.org oli jo pitkään ollut järjestön yksi tärkeimmistä kohteista. Järjestö kertoo tehneensä yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain viranomaisten kanssa jo kahden vuoden ajan saadakseen palvelun suljettua.
MPAA:n johtaja Dan Glickman sanoo keskiviikon tapahtumien kaikille piraateille ympärimaailman muistutus siitä, ettei internetin tekijänoikeusvarkaille ole turvasatamia.
MPAA arveli tiedotteessaan, että Pirate Bay on kerännyt mainostuloja valtavien kävijämääriensä ansiosta noin 60 000 euroa kuukaudessa.
Pirate Bayn toimintaa puolustava Piratbyrån-järjestö korosti lehdistölle antamissa lausunnoissaan, ettei trakkeri-palvelimilta löydy tekijänoikeuksia loukkaavaa materiaalia.
- Antipiratbyrån on selvästi johtanut viranomaisia harhaan tässä tapauksessa, Piratbyrånin Tobias Andersson sanoi The Local -julkaisulle.
- He ovat nähtävästi saaneet it-asioissa epäpätevät poliisit uskomaan, että palvelimet ovat pullollaan tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa. Tämä on veronmaksajien rahojen räikeää väärinkäyttöä, Andersson jatkoi.
Antipiratbyrån on ruotsalainen vastine Suomen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskukselle eli TTVK:lle.
Ruotsalaisen piraattipuoleen lehdistötiedotteen mukaan myös Piratbyrånin www-palvelin takavarikoitiin samassa rytäkässä, koska ne sijaitsivat samassa telineessä Pirate Bayn palvelimien kanssa.
Sivuston ylläpitäjät ovat itse ristineet p2p-palvelunsa "maailman suurimmaksi bittorrent-trakkeriksi". Ylläpitäjät suhtautuivat vähätellen oikeuden haltijoiden toistuviin uhkailuihin. Pirate Bayn sivuilla oli jopa niitä varten perustettu erityinen osasto.
Yksi ruotsalaistrakkerin ylläpitäjistä, "brokep" vakuutti keskiviikkona Slyck.comille, että Pirate Bay palaa vielä takaisin ja palvelu siirretään toiseen maahan, jos tarve vaatii.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
LVM:n Ristola oli tietoturvafoorumin julkkis
10.02.2009 Liikenneministeriön Juhapekka Ristola oli pienimuotoinen julkkis maanantaisessa Tietoturvan vaikuttajafoorumissa. Hänen Aamulehdessä julkaistu ja muualla siteerattu haastattelunsa Lex Nokian reunaehdoista oli herättänyt runsaasti huomiota.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (1)