Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kesäpäivitykset ensi tiistaina

Microsoftilta luvassa tusina tietoturvatiedotteita

9.6.2006 09:35 Microsoftin ennakkotietojen mukaan yhtiö korjaa ainakin kaksitoista haavoittuvuutta ohjelmistoistaan ensi tiistaina. Yhdeksän Windows-reikiä kuvaavan tiedotteen lisäksi yhtiö julkaisee tukkeen Wordin nollapäiväaukolle.

Office-ohjelmia koskevia tiedotteita on tulossa yhteensä kaksi. Toinen niistä on Microsoftin aiemman ilmoituksen perusteella korjaus Word-ohjelman haavoittuvuudelle, jota viime kuussa käytettiin tarkasti kohdennettuihin hyökkäyksiin.

Käyttöjärjestelmää koskevia tiedotteita yhtiö julkaisee yhdeksän. Vakavimmat haavoittuvuudet Windowseista ovat yhtiön arvion mukaan kriittisiä.

Myös Microsoft Exchange saa tietoturvapäivityksen.

Microsoft julkaisee tiedotteensa ensi tiistaina noin kello kahdeksalta Suomen aikaa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.