Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uudet työkalut muuntavat kuvia jatkuvasti

Roskapostittajat huijaavat suodattimia kuvilla

30.6.2006 07:01 Roskapostittajat ohittavat yhä useammin suodattimet kuvien avulla. Kuvien tunnistamisesta on tullut yhä vaikeampaa.

Suodattimien on yhä vaikeampi määrittää, onko kuva viaton syntymäpäiväotos vai onko siihen sisällytetty Viagran mainosteksti.

 - Vielä viime vuonna kuvaroskapostin osuus oli laskussa, sillä suodattimet osasivat tunnistaa sen. Tunnistus tapahtui usein siten, että suodattimet lisäsivät matemaattisen kaavan tunnistettuihin kuviin ja muodostamalla yksilöllisen signeerauksen, jolla suodatin merkitsi kuvan roskapostiksi, IronPort-turvayhtiön johtaja Craig Sprosts totesi AP:lle. 

Tänä vuonna roskapostittajat ovat saaneet uusia työkaluja kuvien käsittelyyn. Ne muuntavat kuvia vain hieman. Pienet muutokset värisävyissä tai vaikka reunusten leveydessä muuttavat kuvan signeerausta sen verran, että ne ohittavat suodattimet. 

"Sormenjälkien" saaminen kuvista on vaikeutunut. - Ne näkyvät joka kerta erilaisina, CipherTrustin tutkija Dmitri Alperovich totesi. 

IronPortin mukaan kuvallisen roskapostin määrä on kasvanut 40 prosentilla. Yhtiö tutkii viestejä ns. hunajapurkeilla (honeypot), joiden tarkoitus on kerätä roskapostia.

 IronPortin ja Ciphertrustin mukaan kuvallisen postin osuus on noussut 15 prosenttiin kaikesta roskapostista. Luku oli vain prosentin aikaisemmin tänä vuonna. 

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.