Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Biopassi ole pelkkä matkustusasiakirja vaan tietokone"

Effi: Biometrisessa passissa on tietosuojaongelma

Kuva: Markku Ulander

31.7.2006 11:41 Electronic Frontier Finland eli Effi ry haluaa nostaa keskusteluun biometrisen passin tietoturvariskit.

– Suurin ongelma on, ettei biometrinen passi ole pelkkä matkustusasiakirja vaan tietokone, Effin hallituksen jäsen Jukka Ruotsalainen kiteyttää yhdistyksen tiedotteessa.

Effin mukaan tietokoneiden turvallisuutta aina vakuutellaan. Kuitenkin tietoturva-aukkoja paikataan pahimmillaan päivittäin ja kuulemme tietomurroista viikoittain.

– Miksi mikroprosessorilla varustettu passi olisi poikkeus?, Effi kysyy tiedotteessaan.

Effi ry on perustettu vuonna 2001 kansalaisten sähköisten oikeuksien puolustamista varten. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan muun muassa sananvapautta ja tekijänoikeutta koskeviin lainsäädäntöhankkeisiin.

Sisäministeriö vakuuttaa heinäkuulle päivätyssä tiedotteessaan, että Suomen passin tietoturva on kunnossa ja että passin sirulle ei tallenneta mitään, mitä passin tietosivulla ei jo ole.

Ministeriön tiedotteessa sirupassien salausta kehutaan gsm-tasoiseksi.

Effi ihmettelee, eikö ministeriössä tiedetä, että gsm-puhelimissa käytetty salaus murtuu tavallisella pöytätietokoneella alle sekunnissa.

– Toivottavasti sisäministeriö on väärässä suojauksen laadun suhteen, muotoilee oikeustieteen tutkija Ville Oksanen.

Hollantilaisen yliopiston (Radbound Universiteit Nijmegen) turvallisuuden tutkimusryhmä SoS on tutkimuksissaan todentanut, että sirupassin ja lukulaitteiden välistä liikennettä on mahdollista salakuunnella ja että passin tiedot voi etälukea passin haltijan tietämättä.

Jutun kirjoitti: Kari Kemppainen

Kari Kemppainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.

.