Tulosparantaja F-Secure jäi odotuksista
1.8.2006 09:30 Tietoturvayhtiö F-Securen tulos huhti-kesäkuussa parani selvästi edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna, mutta alitti markkinaodotukset. Liikevaihto kasvoi 35 prosenttia.
Yhtiön toisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 2,9 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin 1,8 miljoonaa euroa.
Uutistoimisto Startelin keräämän analyytikkoennusteen mukaan yhtiöltä odotettiin keskimäärin 3,5 miljoonan euron tulosta.
Liikevaihto kasvoi 19,8 miljoonaan euroon. Liikevoitto ylsi 2,8 miljoonaan euroon, kun se viime vuoden huhti-kesäkuussa oli 1,5 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti nousi 14,1:een 10,2:sta.
F-Secure arvioi virustentorjunnan ja hyökkäykseneston vahvan kasvun jatkuvan erityisesti tietoturvapalveluiden osalta. Vuoden 2006 kokonaisliikevaihdoksi arvioidaan noin 85 miljoonaa euroa 10 prosentin virhemarginaalilla. Yhtiö tavoittelee vajaan 20 prosentin liikevoittomarginaalia.
Kolmannen neljänneksen liikevaihdon F-Secure arvioi olevan 19-21 miljoonaa euroa.
F-Secure hakee kasvua lisäämällä erilaisia kanavia järjestelmällisesti Euroopan avainmarkkina-alueilla, nykyistä kattavammalla tuotevalikoimalla, kehittämällä palveluita ja laajentuvalla maantieteellisellä kattavuudella, yhtiön pörssitiedotteessa kerrotaan.
Yhtiön mukaan näkyvyys langattomien järjestelmien tietoturvaliiketoiminnassa paranee jatkuvasti sitä mukaa kuin operaattoreiden ja yritysasiakkaiden tietoisuus mobiilijärjestelmien tietoturvakysymyksistä kasvaa.
Konsernissa uskotaan, että mobiililaitteiden haittaohjelmien määrä tulee kasvamaan tasaisesti. Tämä korostaa edelleen ajan tasalla olevan tietoturvaratkaisun merkitystä kannettavissa multimediapäätelaitteissa ja lisää vähitellen mobiilien tietoturvaratkaisujen omaksumista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi











