Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeri Susanna Huovinen:

EU-suosituksella vauhtia alaikäisten suojeluun

2.8.2006 13:56 EU kaavailee uutta suositusta, jonka tarkoitus on suojella lapsia ja nuoria sähköisen median haitallisilta sisällöiltä.

- Mielestäni on välttämätöntä herättää jäsenvaltiot valppauteen tässä vaikeassa asiassa. Olen toiveikas, että asian käsittely etenee Suomen puheenjohtajakauden aikana, liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen sanoo. Hän avasi Satu ry:n Media & Message -tapahtuman Jyväskylässä tänään.

Alaikäisten suojelua koskevassa suosituksessa EU:n jäsenmaita kehotetaan muun muassa käynnistämään medialukutaitoa ja -kasvatusta koskevia ohjelmia ja tarjoamaan muuta valistusta. Ministerit sopivat toukokuun neuvostossa suosituksen sisällöstä.

Iäkkäämpiä tuettava digi-tv-siirtymässä

Ministeri Huovinen otti esiin myös digitelevisioon siirtymisen, jonka tekniset ja taloudelliset edellytykset ovat hänen mukaansa Suomessa kunnossa. Kuitenkin erityisesti vanhempia ikäryhmiä on tuettava pysymään muutoksessa mukana.

- Monelle ihmiselle televisio on tärkein portti ulkomaailmaan ja erilaisen tiedon lähteille. Näille ihmisille digitaalinen televisio on kenties ainoa tapa nauttia uusimmista viihde- ja muista palveluista.

- Näiden katsojien ja kansallisen viestintäjärjestelmän kannalta olisi ollut kohtalokasta sitoa televisiotoimijat vanhanaikaiseen analogiseen tekniikkaan, Huovinen aprikoi liikenne- ja viestintäministeriön mukaan.

Tv-direktiivi uusiksi

Ministeri Huovinen käsitteli televisiodirektiivin uudistamista, joka on tärkein audiovisuaalialan aihe Suomen EU-puheenjohtajakaudella.

- Eurooppalainen televisiotoiminnan lainsäädäntö on saatava vastaamaan digitaaliaikaa. Televisiodirektiivin käsittelyssä ratkaistavana on vielä etenkin soveltamisalan laajentaminen tilauspalveluihin sekä kysymykset mainonnan ja tuotesijoittelun säännöistä. Uskon, että pääsemme asiassa eteenpäin ja voimme marraskuun neuvostossa sopia direktiiviehdotuksen sisällöstä.

Susanna Huovinen johtaa televisiodirektiivin ja alaikäisten suojelua koskevan direktiivin käsittelyä EU:n kulttuuriministerineuvostossa Suomen puheenjohtajakaudella.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin

27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.

.