Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yksityisyyden suojelijat AOL:n kimpussa

"AOL julkaisi käyttäjien hakutiedot tahallaan"

18.8.2006 09:02 Yksityisyyden suojaa puolustava amerikkalaisjärjestö on tehnyt internet-yhtiö AOL:stä valituksen maan kauppakomissiolle FTC:lle. World Privacy Forum -järjestön mukaan AOL julkaisi käyttäjien nettihakujen tietoja internetissä tahallaan.

AOL:n alkuperäisenä tarkoituksena oli Times Onlinen mukaan julkaista hakutietoja tutkijayhteisölle, jotta he saisivat tietoja verkottuneesta Amerikasta. 

Sen sijaan yhtiö julkaisikin 658 000 käyttäjän tekemien 19 miljoonan haun tiedot kenen tahansa nähtäväksi. AOL:n mukaan vuoto oli tahaton, mutta World Privacy Forum korostaa valituksessaan, että tahallisuus on nähtävissä esimerkiksi julkaistujen sivujen muodosta ja sivuilla olleista käyttöehdoista. 

Hakutietoja oli mahdollista tutkia kymmenen päivää ennen kuin AOL poisti tiedot. Hakutiedoissa ei näkynyt henkilötietoja, mutta on ilmennyt, että hakutietojen perusteella hakijan henkilöllisyys on monesti ollut helppo päätellä. Hakutiedot ehtivät levitä ympäri internetiä. 

World Privacy Groupia ennen vastaavan valituksen ehti uutistoimisto AP:n mukaan jo tehdä käyttäjien ja kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Foundation. Järjestöt kehottavat kauppakomissiota tutkimaan tapauksen ja mahdollisesti rankaisemaan AOL:ää. FTC ei ole vielä ottanut asiaan kantaa. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.