Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekijänoikeuksien rikkojien jahti jatkuu

Kiina sulki sata piraattisivustoa

22.8.2006 10:58 Kiina on sulkenut maan uuden piratismin vastaisen lain voimaantulon jälkeen yli sata web-sivustoa, joiden maan hallitus on todennut syyllistyneen tekijänoikeusrikkomuksiin. Joukossa on sivustoja, jotka ovat tarjonneet elokuvien ja musiikin ilmaisia latauksia, kertoo uutistoimisto AFP.

Kiinan viranomaiset eivät ole kertoneet tarkemmin, mitä sivustoja suljettiin, mutta kertoo harkitsevansa syytteen nostamista osaa vastaan. 

Kiinan uuden lain mukaan tekijänoikeuksien alaisia tekstejä, esityksiä, ääntä tai videota internetissä tarjoavilla on oltava tekijänoikeuksien haltijoiden lupa ja heidän täytyy maksaa vaaditut tekijänoikeusmaksut. Myös lataamisesta voi tulla seuraamuksia. Laki tuli voimaan 1. heinäkuuta. 

Kiinan tekijänoikeushallinnosta kerrottiin uutistoimisto Xinhualle, että lain voimaantulon jälkeen valtio on vahvistanut verkossa tapahtuvien tekijänoikeusrikkomusten silmälläpitoa ja niistä rankaisemista. Viranomaiset uskovat, että lain ansiosta laittomien lataussivustojen määrä vähenee. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.

.