Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toivoo perustuslakivaliokunnan puuttuvan asiaan

Tietoyhteiskuntapuolue mätkii tietosuojalain muutosta

23.8.2006 13:54 Tietoyhteiskuntapuolue vastustaa liikenne- ja viestintäministeriön ehdotusta laajentaa työnantajien oikeuksia valvoa työntekijöiden sähköpostiliikennettä.

Puolueen mukaan esitys on jo lähtökohdiltaan epäilyttävä, sillä se antaa työantajalle poliisia laajemmat oikeudet työntekijöidensä tarkkailuun.

Poliisin tarvitsee pyytää oikeuden päätös teletietojen ja sähköpostien seurantaan, mutta työnantaja voisi pelkällä epäilyksellä tietovuodosta seurata haluamansa työntekijän sähköpostiliikennettä, puolue perustelee näkemystään.

- Tällaiset oikeudet ovat liian helposti väärinkäytettävissä, eikä ole lainkaan utopistista ajatella että oikeutta myös väärinkäytettäisiin, tiedotteessa sanotaan.

Tietoyhteiskuntapuolue pitää esitystä myös lähtökohdiltaan perustuslain vastaisena ja toivoo perustuslakivaliokunnan tai viimeistään eduskunnan puhemiehen tarttuvan asiaan ennen kuin esitystä edes viedään eteenpäin.

Ehdotus ei myöskään auttane työnantajaa laittomuuksien ehkäisemisessä, koska tietovuotajat todennäköisesti käyttävät sähköpostin sijaan muita kanavia.

Puolueen mielestä ehdotus on lisäksi miltei kokonaisuudessaan määritelty riittämättömästi sekä epätarkasti.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Meksiko alkaa kerätä sormenjälkiä puhelimenomistajilta

11.02.2009 Meksiko alkaa kerätä matkapuhelimenomistajista rekisteriä, johon tulee myös sormenjäljet. Rekisterillä on tarkoitus estää rikollisuutta.

.