Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Effi edelleen epäluuloinen

Taiteiden yössä puidaan biopassien tietoturvaa

© 2005, Setec
Kuva: Markku Ulander

24.8.2006 08:03 Electronic Frontier Finland ry järjestää Helsingin Taiteiden yönä keskustelutilaisuuden, jossa sisäministeriön biopassien projektipäällikkö Tommi Rakshit esittelee uusien biometristen passien teknisiä ominaisuuksia. Effin mukaan odotettavissa on kuuma keskustelu, sillä paikalla on passien tekniikkaa epäileviäkin tietoturva-ammattilaisia.

Tilaisuuden tarkoituksena on antaa kansalaisille tilaisuus esittää kysymyksiä biopassin tietoturvasta, kerrotaan Effin tiedotteessa. Tilaisuus alkaa 24.8. klo 16 Ravintola Loisteen pohjoiskaarteessa. 

Effin mukaan maanantaina käyttöönotetut biometriset passit synnyttävät uusia uhkakuvia, sillä sirujen myötä passeista tulee tietojärjestelmiä, jotka ovat alttiita tietomurroille. 

Saksassa, Hollannissa ja Yhdysvalloissa tutkijat ovat kyenneet kloonaamaan, kopioimaan ja väärentämään passeja. Passien tietoja on käytetty lukijalaitteen kanssa muun muassa pommien laukaisijana. Passien sisältämät sirut ovat myös luottokorttien tavoin alttiita tuhoutumaan, kertoo Effi. 

Effi varoittelee myös, että sirupassien tiedoista on helppo muodostaa kansalaisten liikkumista valvova rekisteri. Passien sisältämien tietojen tallentamista ei säädellä kansainvälisin sopimuksin.

Effin mukaan passeista vastaava sisäministeriö on tiedottanut teknisistä ominaisuuksista kitsaasti.

- Näyttäisi, ettei Suomen sisäministeriö ei ole tippunut samoihin sudenkuoppiin kuin saksalaiset tai hollantilaiset. Nämä ovat
tärkeitä asioita ja haluamme niistä käytävän keskustelua, kertoo Effin varapuheenjohtaja lakimies Herkko Hietanen

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa

11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.

.