Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maan johto haluaa valvoa kaikkea viestintää

Zimbabwelaiset raivostuivat hallituksen salakuuntelusta

1.9.2006 10:03 Etelä-Afrikassa sijaitsevan Zimbabwen oppositio ja järjestöt raivostuivat lakiehdotuksesta, jolla hallitus voisi salakuunnella puhelimia, seurata internetiä ja muita viestintävälineitä. Ehdotuksen mukaan seurantalaitteiston maksaisivat operaattorit.

Lain mukaan maahan perustettaisiin tarkkailukeskus, joka seuraisi kaikkea viestiliikennettä. Hallitus perustelee esitystään kansallisella turvallisuudella sekä rikosten ehkäisyllä.

Internet-operaattorit joutuisivat lakiehdotuksen mukaan asentamaan omalla kustannuksellaan laitteiston ohjelmineen, jolla hallitus voisi tarkkailla viestintää. Asiantuntijoiden mukaan todennäköisesti kiinalaiset toimittaisivat tarvittavan teknologian.

Maan internet-operaattorien liitto haluaa tarkennuksen, koskeeko ehdotus kaikkia operaattoreita.

Oppositio on raivoissaan esityksestä. Sen mukaan kuunteluluvan antaisi viestintäministeri ja valitukset asiassa osoitettaisiin samalle ministerille, ei oikeudelle.

Nykyisellään Zimbabwen hallitus kuuntelee jo lankaverkossa kulkevia puheluita. Presidentti Robert Mugabea on monasti syytetty ilmaisunvapauden rajoittamisesta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia

27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.

.