Toimittajakin tunkeutui ruotsalaisdemarien intranetiin

Ruotsin sosiaalidemokraattien intranetin heikko suojaus ihmetyttää asiantuntijoita.
7.9.2006 07:02 Tukholma - Yhä useammat tunnustavat tienneensä vapaasta pääsystä ruotsalaisdemarien intranetiin. Kansanpuolueelta hyvän aikaa sitten juttuvinkin saanut iltapäivälehden toimittajakaan ei tuonut asiaa julkisuuteen vaan kävi verkossa kolmesti muilla asioilla. Kummastusta herättää paitsi estoton urkinta myös salaisten asiakirjojen heikko suojaus.
Ruotsin kansanpuoluetta (Folkpartiet) ravisteleva vakoiluskandaali paisuu päivä päivältä.
Puoluesihteeri Johan Jakobssonin eroon, nuorisojärjestön työntekijän Per Jodeniuksen erottamiseen, lehdistöpäällikkö Niki Westerbergin hyllyttämiseen ja keskiviikkona myös nuorisojärjestön Suur-Tukholman alueen asiamiehen "aikalisään" johtanut poliittinen myrsky ulottuu nyttemmin lehdistöönkin.
Iltapäivälehti Expressenin toimittaja tunnusti keskiviikkoaamuna kirjautuneensa kaikkiaan kolmesti sosiaalidemokraattisen puolueen intranetiin. Demariverkon sisäänkirjautumistiedot toimittajan kerrotaan saaneen kansanpuolueen nyttemmin erottamalta 24-vuotiaalta nuorisojärjestön työntekijältä, Per Jodeniukselta.
Jodeniuksen oli toimittajan pakeille lähettänyt puoluesihteeri, joka tiistaisen eronsa yhteydessä pyörsi aiemmat puheensa ja kertoi saaneensa tiedon tietomurroista jo maaliskuussa.
Toimittajakin alkoi urkkia
Yhteydenotto iltapäivälehti Expresseniin ei johtanut uutiseen demariverkon vuodosta vaan uusiin tietomurtoihin. Lehden poliittinen toimittaja käytti salasanaa kirjautuakseen itse puolueen tietoverkkoon, kirjoitti kilpaileva iltapäivälehti Aftonbladet verkkosivuillaan keskiviikkona.
Expressen kertoi asiasta niin ikään lyhyen uutisen muodossa ja ilmoitti, että tekoihin syyllistynyt toimittaja on toistaiseksi vapautettu tehtävistään. Lehdessä alettiin lisäksi selvittää, tiesivätkö asiasta muut kuin juttuvinkin saanut toimittaja.
Tietoturvan taso herättää kysymyksiä
Paitsi että skandaalin on arveltu heikentävän poliittisten toimijoiden uskottavuutta on tietomurroista odotettavissa rikosoikeudellisia seuraamuksia niille, jotka tutkinta osoittaa syyllisiksi. Toistaiseksi epäiltyjen listalla ovat lehtitietojen mukaan Per Jodenius, Niki Westerberg sekä 21-vuotias puolueen entinen kansanedustajaehdokas.
Vakavaa keskustelua tietomurtoihin liittyen on herättänyt kaiken muun lisäksi kysymys, miten vaalistrategian kaltaiset salaisiksi luokitellut asiakirjat ovat kuukausien ajan näinkin helposti ulkopuolisten saatavilla.
Mediassa haastateltujen tietoturva-asiantuntijoiden mukaan suojausta olisi voitu vahvistaa usein eri tavoin. Vähimmillään olisi riittänyt jo kirjautumiseen käytettyjen salasanojen vaihtaminen määräajoin, eikä salasanan milloinkaan olisi pitänyt olla sama kuin puoluevirkailijan käyttäjätunnus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)