Kannanotto tietosuojalain muutosesitykseen
STTK: työntekijöiden tietosuoja turvattava
22.9.2006 09:45 STTK:n työmarkkinayksikön johtaja Markku Salomaa vaatii, että sähköisen viestinnän tietosuojalain luonnoksessa suojataan työntekijän yksityisyyttä kaikin tavoin ja asetetaan työnantajan toiminnalle tarkat rajat. Lain muutosesitys on valmisteltavana liikenne- ja viestintäministeriössä.
Salomaa painottaa STTK:n tiedotteessa, että työntekijöiden tietosuojan turvaaminen on STTK:lle ykkösasia, eikä esitys Salomaan mukaan missään olosuhteissa anna työnantajille oikeutta lukea työntekijöiden sähköposteja.
- Myös oikeuskansleri toteaa, että hallituksen lakiesitysluonnoksessa ei miltään osin ole kyse viestintäsalaisuuteen puuttumisesta viestin sisällön osalta, viittaa Salomaa oikeuskansleri Paavo Nikulan eiliseen, Digitodaynkin uutisoimaan kannanottoon.
STTK:n mukaan lakiesitys on monitahoinen ja koskee osin alueita, joissa suomalaisella lainsäädännöllä ei vielä ole pitkää perinnettä.
- On tärkeää, että nykyiselle eduskunnalle ja perustuslakivaliokunnalle varataan riittävästi aikaa lakiesityksen perusteelliseen käsittelyyn. Jos esityksessä on lakiteknisiä ongelmia, STTK toivoo, että liikenne- ja viestintäministeriö ottaa ne pikaisesti huomioon, kertoo Salomaa.
Salomaa pitää lakiesitystä vaikeana ja monimutkaisena kokonaisuutena, jossa yhdistyvät yksittäisen työntekijän tietosuoja, yrityksen mahdollisuudet toimia yritysvakoilutilanteessa ja yhteiskunnallinen intressi turvata tuotekehitykseen panostava yritystoiminta.
- Yrityksiin kohdistuva kansainvälinen talousrikollisuus ja yritysvakoilu saavat koko ajan uusia muotoja, joten selkeä sääntely on sekä työntekijän että työnantajan etu, Salomaa korostaa.
Työnantajien toimintaoikeudet ja työntekijän tietosuoja ovat STTK:n mielestä ehdottomasti asioita, joissa muutokset on valmisteltava kolmikantaisesti.
- Työmarkkinajärjestöjen mukanaolo prosessin kaikissa vaiheissa turvaa sen, että työntekijöiden oikeudet ja suoja eivät uudessakaan laissa ole uhattuina, Salomaa painottaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi











