Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IRC-Galleria julkistaa nettivalistusta

Habbo-hotelli sulkeutuu kahdelta yöllä

29.9.2006 08:03 Lasten ja nuorten suosiman Habbo-hotelli sulkeutui viime yönä. Hotellin ovet pidetään kiinni aamukahdesta aamukuuteen. Irc-Galleria puolestaan haastaa vanhempia mukaan valistamaan nuoria internetin käytössä.

- Toivoisimme nuorten oleva öisin nukkumassa. Toinen syy on se, että meillä on vain vähän käyttäjiä öisin, sanoo Suomen Habbo-hotellin johtaja Emma Halmekoski Helsingin Sanomissa.

Suomen suurin internet-yhteisö Irc-Galleria haastaa koulut ja vanhemmat kampanjoimaan turvallisemman internetin puolesta. Palvelua ylläpitävän Dynamoid Oy:n viestintäjohtaja - lastensuojeluvastaavan Matti Karin mukaan valistus on ainoa tapa suojella nuoria.

Karin mukaan vanhempien olisi syytä tutustua internetiin, vaikka se tuntuisikin vieraalta ja pelottavalta. Vastuu alle 18-vuotiaasta on Suomessa lain mukaan viime kädessä holhoojalla.

Kari myös vetoaa vanhempiin ja kouluihin, jotta nuorten kanssa keskusteltaisiin vakavasti potentiaalisista internetin vaaroista.

- Loppujen lopuksi nuorten itsensä täytyy ymmärtää, mitä netissä kannattaa ja ei kannata tehdä. Aina löytyy paikka, jossa vastuu jätetään nuorelle itselleen.

Irc-Gallerialla on tiukat säännöt, joiden noudattamista valvovat ylläpito ja vapaaehtoiset avustajat. Yhden palvelun valvonta ei kuitenkaan riitä, Kari korostaa Dynamoidin tiedotteessa.

- Suomessa ja muualla maailmassa toimii kymmeniä vastaavia palveluita. Monissa näistä vallitsevat viidakon lait ja sisältöä ei valvota mitenkään.

Irc-Galleriaa käyttää aktiivisesti lähes 70 prosenttia 13 - 19-vuotiaista suomalaisnuorista. Käyttäjiä on 370 000.

Irc-Galleria tekee oman valistustyönsä lisäksi tiivistä yhteistyötä keskeisten lastensuojelujärjestöjen kanssa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa julkaistaan lähiviikkoina valistusvideopaketti, jonka tarkoituksena on herättää nuoret itsensä miettimään nettielämän vaaroja.

Lisätietoja nuorten netinkäytöstä löytyy Irc-Gallerian tietopaketista vanhemmille, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Viisaasti verkossa -sivuilta sekä Pelastakaa Lasten Vanhemmuus ja netti -sivuilta.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Lasten ja nuorten suosiman Habbo-hotelli sulkeutui viime yönä. Hotellin ovet pidetään kiinni aamukahdesta aamukuuteen. Irc-Galleria puolestaan haastaa vanhempia mukaan valistamaan nuoria internetin käytössä.
Taloussanomat
Huono 0
olise hieno ja toivon että tulisi lisää
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

DB:n nuuskijat ilmeisestikin rikkoneet lakia

11.02.2009 Saksan valtionrautatiet DB ei enää sulje pois sitä, että sen pestaamat salapoliisifirmat olisivat työntekijöiden nuuskimisessaan rikkoneet lakia. Konsernin johtaja Hartmut Mehdorn olettaa tämän myös tapahtuneen alaistensa tieten.

.