Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hurdin anteeksipyyntö kongressin komitealle

HP:n urkinnan uhreille kerrotaan mitä ja miten

Mark Hurd pyytää anteeksi.
Kuva: HP

29.9.2006 12:56 HP: pääjohtaja Mark Hurd esitti julkisen anteeksi pyynnön tietovuototutkinnan yhteydessä urkituille. Kongressin edustajainhuoneen energia- ja kauppa-alakomitealle antamassaan lausunnossa hän lupasi yhtiön kertovan

urkituille mitä tietoja heistä kaivettiin esiin ja miten.

- HP on yhtiö, joka on johdonmukaisesti ansainnut tunnustusta eettisiin standardeihin, yksityisyydensuojaan ja vastuullisuuteen sitoutumisesta. Ja kuitenkin ihmiset yhtiön sisä- ja ulkopuolella syrjäyttivät periaatteet, joista olemme olleet ylpeitä. Komitea ihmettely tapahtuneesta on asianmukaista, Hurd sanoi lausunnossaan.

- Tämä on ikivanha tarina. Tarkoitus pyhitti keinot. Tutkijat fokusoivat niin kiihkeästi vuotojen lähteen löytämiseen, että he unohtivat lehtimiesten ja muiden yksityisyyden.

- Haluan pyytää anteeksi niiltä, joiden yksityisyyttä loukattiin. Heihin kuulu yhdeksän lehtimiestä perheineen, kaksi nykyistä HP:n työntekijää ja seitsemän HP:n johtokunnan nykyistä ja entistä jäsentä.

- Sydämenpohjasta tulevan anteeksipyynnön lisäksi halua yksityisyyden loukkaamisen kokeneiden tietävän, että toimitamme pian uhreille yksityiskohtaiset tiedot siitä, mitä informaatiota heistä kerättiin ja kuinka ja milloin tiedot saatiin.

Lisäksi Hurd lupasi penkoa kovemmin ja syvemmälle päästäkseen asioiden pohjalle ja lupasi, että yhtiön saa takasin maineensa esimerkillisenä yhtiökansalaisena ja saa takasin ylpeytensä. Hän lupasi myös, että yhtiö ryhtyy kaikkiin tarvittaviin toimiin varmistaakseen, ettei tällaista tapahdu tulevaisuudessa.

Hurdin täydellinen lausunto löytyy HP:n sivuilta.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Levy-yhtiö Universal vaihtaa pomoa

10.02.2009 Levy-yhtiö Universal Music Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Nordlund. Nykyinen toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

.