Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiön johtoa syytetään velttoudesta

Lehti: Sony tiesi akkuongelmista, muttei tutkinut asiaa

4.10.2006 07:00 Sony sai ensimmäisen tiedon akkuongelmista jo joulukuussa, muttei tutkinut asiaa riittävän tarkasti, japanilainen Yomiuri Shimbun -lehti väittää.

Sony sai joulukuussa tiedon marraskuisesta tapauksesta, jossa yhtiön valmistamalla akulla varustettu Dellin kannettava syttyi tuleen.

Sony päätteli tuolloin, että akku oli altis tulipalolle. Edelleen yhtiö päätteli, että ylikuumentuminen johtuu metallihiukkasista, jotka olivat saastuttaneet akun valmistusvaiheessa.

Kuitenkaan Sony ei tutkinut muille yhtiöille valmistamiaan akkuja sillä perusteella, ettei muut yhtiöt olleet raportoineet ylikuumentumisista. Sony ei myöskään tutkinut Dellin tietokoneita.

Yomiuri Shimbunin mukaan Sony olisi voinut välttää massiivisen takaisinkutsun tarkemmilla tutkimuksilla. Yhtiötä syytetään veltosta johtamisesta.

Analyytikon mukaan jupakka saattaa johtaa siihen, että Sonyn akkubisnekset kapenevat.

-Vaikka valmistajat eivät usein vaihda toimittajia ja vain muutama valmistaja pystyy Sonyn lailla tuottamaan miljoonia akkuja, voi olla, ettei pc-valmistajille jää muuta vaihtoehtoa, Endpoint Technology Associatesin Roger Kay totesi E-Commerce Newsille.

Kayn mukaan pc-vamistajat saattavat hiljalleen siirtyä hankkimaan akkunsa Sanyolta ja muilta, sillä pc-valmistajien pitää muistaa asiakkaidensa mieltymykset.

Sony: HP:ssä ei vaaraa

Sony kertoi itse tiistaina, että Hewlett-Packardissa käytetyissä akuissa ei ole ylikuumenemisvaaraa, sillä laitteiden konfiguraatio ja järjestelmäsuunnittelu estää vaaran.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.