Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Entinen pääjohtaja kertoo kirjassaan

Fiorina aloitti HP:n tietovuototutkimukset

5.10.2006 14:32 HP:n entinen pääjohtaja Carly Fiorina kertoo uudessa kirjassaan, että hän määräsi aloitettavaksi ensimmäisen tutkimuksen siitä, miten tietoja vuoti yhtiöstä.

Tiedossa on ollut, että HP.ssä pohditiin tietovuotoja jo Fiorinan aikana. Uutta on NYT:n mukaan se, että juuri hän pani tutkimukset alulle.

Ensimmäinen tutkimus aloitettiin Fiorinan mukaan sen jälkeen, kun Wall Street Journalissa oli ilmestynyt artikkeli HP:n uudelleenjärjestelyistä. Tutkimuksen teki yhtiön ulkopuolinen lainopillinen neuvonantaja Larry Sonsini.

New York Timesin mukaan Fiorinan kirjassa ei sanota, käytettiinkö tutkimuksessa kyseenalaisia menetelmiä tiedon hankintaan tai määräsikö Fiorina vakoilemaan jotakuta tiettyä toimittajaa tai johtajaa.

Fiorina sai lähteä HP:sta vuonna 2005, kun hänen ajamansa fuusiopolitiikka ei tuottanut toivottua tulosta. Kirjassaan hän ruotii potkujensa aiheuttamaa pettymystä ja toteaa, ettei tullut toimeen kaikkien yhtiön johtajien kanssa. Osaa johtajista hän piti ”amatöörimäisinä ja lapsellisina”.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa

11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.

.