Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syytteenluku marraskuussa

HP:n Dunn: Muutkin yhtiöt urkkivat tietoja

6.10.2006 11:17 Entinen hallituksen puheenjohtaja Patricia Dunn antaa haastattelussa ymmärtää, että muissakin yhtiöissä urkitaan tietoja.

– On naiivia ajatella, että Hewlett-Packard olisi ainoa yhtiö, jossa on tutkintayksikkö. Kaikissa yhtiöissä tehdään tutkimuksia. Tutkimukset ovat aina tungettelevia, Dunn sanoo Reutersin mukaan 60 minutes -ohjelman haastattelussa.

Urkintaskandaalissa pyöritelty Dunn kävi torstaina antautumassa viranomaisille piilaaksolaisessa tuomioistuimessa. Hän ilmoitti tuomarille saapuvansa paikalle 17. marraskuuta tapahtuvaa syytteiden lukua varten.

Dunn on sanonut olevansa pahoillaan tavasta, jolla tietovuototutkimuksia tehtiin HP:ssa, mutta että hän ei ota henkilökohtaista vastuuta niistä.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.