Turussa jaettiin raskaita hyvitystuomioita
26.10.2006 12:04 Turussa tänään annetut Finreactor-tuomiot nousevat noin 50 000 euroon ylläpitäjää kohti. Vertaisverkon 21 ylläpitäjäjää tuomittiin lisäksi sakkoihin.
Jutun rikosoikeudellinen tuomio oli muutamia kymmeniä päiväsakkoja, mutta hyvitykset rikoshyödystä nousevat puolustuksen asianajotoimiston Turre Legalin mukaan vastaajaa kohti noin 50 000 euroon, kertoo Tietokoneen verkkopalvelu. Lisäksi ylläpidosta tuomitut menettävät tietokoneensa rikoksentekovälineenä valtiolle.
Tuomio tuli 10 000 käyttäjän vertaisverkon ylläpidosta. Oikeus katsoi, että palvelun ylläpidon tarkoituksena oli mahdollistaa mahdollisimman tehokas tiedostojen jako.
Käräjäoikeuskäsittelyssä tuli selväksi, että Finreactorissa jaettiin lähes yksinomaan tekijänoikeuden suojaamia teoksia. Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että ylläpitäjät tunsivat verkon toimintaperiaatteen ja valvoivat sitä, että käyttäjät jakoivat aineistoa mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi muualta ilmaiseksi saatavilla olevaa aineistoa ei verkossa saanut jakaa. Oikeus katsoi vastaajien toimineen tahallisesti.
Syytettynä oli 32 ihmistä, joista 21 tuomittiin noin 20–30 päiväsakkoon ja maksamaan hyvityksiä elokuvien, musiikin, ohjelmistojen ja pelien levityksestä. 10 ylläpitäjää vapautettiin syytteistä, koska heidän osallistumisensa katsottiin olleen vähäistä. Yksi vapautettiin, koska hän oli vain käyttäjä.
Vastaajat velvoitettiin maksamaan oikeudenhaltijoille tekijänoikeuslain mukaista hyvitystä yhteensä yli 420 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja yli 142 000 euroa. Asianomistajina tapauksessa oli laajasti tekijöitä, levy- ja elokuvayhtiöitä sekä peli- ja ohjelmistotaloja.
Syyttäjän vaatimukset vakavammista rikoksista eli tekijänoikeusrikoksista hylättiin kaikkien osalta. Se olisi vuonna 2004 voimassa olleen tekijänoikeuslain mukaan vaatinut ansiotarkoitusta.
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen tiedotteen mukaan asianomistajana toimineen Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajien toiminnanjohtaja Arto Alaspää oli tyytyväinen tuomioon. Myös TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen ilmaisi tyytyväisyytensä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi











