Piraattiliitto: Tekijänoikeusjärjestöt luovat maahan pelon ilmapiiriä
1.11.2006 19:25 Turun käräjäoikeus tuomitsi hiljattain 21 Finreactor-palvelun ylläpitäjää suuriin korvauksiin.Piraattiliiton ja Tietoyhteiskuntapuoluen mielestä Finreactorin tapauksessa kysymyksessä oli harrastajia, jotka auttoivat ihmisiä jakamaan kulttuuria ja tietoa keskenään. Kymmenien tuhansien eurojen korvaukset olivat järjestäjen mielestä varoittava esimerkikki tekijänoikeuslain kohtuuttomuuksista.
Järjestöjen mukaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n tiedottaminen osoittaa selvästi, että "pelon ilmapiiri" muodostuu "yksipuoliseksi vääristyneestä tekijänoikeuslaista". Järjestöt valittavat, että tekijänoikeuslaki on "ylhäältä annettu asia" eikä siitä keskustella aidosti julkisuudessa.
Tämä johtaa siihen, että ankarien rangaistusten uhalla kansalaisten oma-aloitteisuus tukahdutetaan kulttuurin ei-kaupallisessa jakamisessa. "Pelon ilmapiirillä" ei ole mitään tekemistä demokratian tai kulttuurin vapauden kanssa, järjestöt kirjoittavat tiedotteessaan.
Erityisesti logiikka, jonka mukaan "vertaisverkoista ladattu teos on yhtä kuin menetetty kauppa", on järjestöjen mielestä perusteeton eikä sillä ole tieteellistä perustaa. Vertaisverkkoja käytetään teoksiin tutustumiseen ennen lataamista.
Tekijänoikeusjärjestöt ajavat edellämainittua logiikkaa progandassaan ja oikeudenkäyntien argumentoinnissa.
Piraattiliitto vaatii tekijänoikeuslain perusteellista uudistamista. "On valitettavaa, että tekijänoikeustahot eivät aio yrittääkään sopeutua nykytilanteeseen, tulevaisuudesta puhumattakaan, vaan pyrkivät kaikin keinoin taistelemaan auttamattomasti vanhentuneiden toimintamalliensa puolesta," toteaa Piraattiliiton perustanut Samuli Pahalahti.
Tietoyhteiskuntapuolueen varapuheenjohtaja Tommi Korhonen hyökkää oikeuden tuomitsemia korvauksia vastaan. Hänen mukaansa korvaukset olivat paljon suurempia kuin esimerkiksi väkivallanteoista langetetut.
Vastaavasti Korhonen huomauttaa, että tuomitut velvoitettiin maksamaan korvaukset yhteisvastuullisesti, eikä niitä siinä tapauksessa makseta. - Miksi yrittääkään, jos joutuu vastaamaan muidenkin osuudesta. Näin muserretaan aktiivisten nuorten taloudellinen tulevaisuus.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Paperilla pelaamista
10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.
Kolme vuotta sitten
Google varmuuskopioi puhelimen tiedot
10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (12)
ei ole mitään tekemistä tietoturvan kanssa. Ne ovat puhdasta finanssia sivuten
mediaa.
Mutta joka kerta kun lukee noita Tietoyhteiskuntapuolueen tai Effin lausuntoja tekijänoikeuksista, niin ensimmäisenä tulee mieleen tragikomedia - pitäisikö itkeä vai nauraa? Pyhäkoululausuntoja, kuten "Me jaamme tietoa ja kulttuuria" ja "vain tutustumme" elokuviin, ei usko edes naapurin pappi ja kun samaan hengenvetoon sanotaan ettei tekijänoikeudet omistava taho menettäisi tuloja jos kuitenkin kuluttaisimme tuotteita, niin järjestöt antavat hyvin, hyvin lapsellisen ja amatöörimaisen kuvan itsestään, joka ei ikävä kyllä tule tekemään mitään muutosta tekijänoikeusjärjestöjen nykyiseen asemaan.
Mitä muuta elokuvaan tai äänitteeseen tutustuminen tarkoittaa, kun sen katsomista tai kuuntelemista, mikä on substituutio maksulliselle kuluttamiselle, jota varten nuo tuotteet on markkinoille julkaistu. Leffoista on pantu ulos trailerit ja musiikkiverkkokaupoissa voi kuunnella näytteitä. Siinä tutustumismahdollisuudet, joita tarjotaan "oikeille" asiakkaille. Jos katson leffan, ja pidänkin siitä, tarve hankkia sitä katsomisen jälkeen omaksi lähestyy nollaa, lukuunottamatta äärimmäisen harvoja poikkeuksia.
Mitä tulee sisällöntuottajien menettämiin liiketoimintamahdollisuuksiin, en ymmärrä mitä tarkoitat. Keitä tarkoitat sisällöntuottajilla? Näkisin, että tekijänoikeus-kontekstissa sisällöntuottajat ovat näitä oikeudenhaltijoita, joiden lukuun tekijänoikeusjärjestöt toimivat. Tiedän joitakin potkuripäähine-henkisiä hankkeita, joihin tekijänoikeusjärjestöistä ei ole lisensoitu musiikkia, mutta kyse on tällöin ollut enemmänkin alustavista tiedusteluista tyyliin "mitäs jos me tehtäis jotain tällaista" kuin todellisista toteuttamiskelpoisista bisnesideoista/hankkeista.
JOS eläisimme oikeudenmukaisessa maailmassa, nämä firmat myisivät niitä leffojaan euron kappale omalta websaitiltaan. Ts. tehdään lataaminen firmojen omilta palvelimilta niin edulliseksi että waretus jää vain niiden "huviksi" joilla ei oikeasti ole rahaa maksaa. Niitä ihmisiä taas on ihan turha alkaa jahtamaan oikeuteen, ihan inhimillisistäkin syistä.
En tiedä saako elokuvafirmat nykyäänkään yli 1euron per myyty dvd. Iso siivu menee kuitenkin dvd:n painamiseen, levyjen kuskaamiseen ympäri maailmaa ja vielä isoin kustannus eli vähittäismyynti kaupoissa plus isot verot.
Näillä vertaisverkko-ohjelmilla levitys on ilmaista, joten en ymmärrä miksi niitä vastaan taistellaan ja pistetään käyttäjiä jos ei linnaan niin kauheiden korvausten maksajiksi. Kyseessä on mielestäni valtataistelu vanhan myyntiorganisaation (supermarketit, dvd/cd kaupat jne) ja internetin välillä. Nyt vaan lakiteitse yritetään keinotekoisesti ylläpitää vanhaa systeemiä.
Ostaisiko normiduunari 100000 euron mersun? Ei. Mutta, jos se saisi sen ilmaiseksi, niin ottaisiko se sen? Ihan varmana.
Ajatellaanpa seuraavaksi montako kappaletta Adoben PhotoShop ohjelmaa on ladattu vertaisverkoista. Miljoonia. Ajatelkaapa minkä näkyvyyden Adobe saa ohjelmalleen ilmaiseksi. Ennen kuin alatte paasaamaan tappioista, ottakaapa huomioon, että koska kyse on peruskäyttäjistä. Niistä varmuudella 99,99% ei olisi kyseistä tuotetta ostanut hintansa vuoksi, mutta nyt saattaa ostaa sillä hän on sitä päässyt kokeilemaan.
Sama pätee peleihin ja muihin ohjelmistoihin.
Tekijänoikeusjärjestöjen logiikka on täysin virheellinen. Kyse on KOPIOINNISTA, EI VARASTAMISESTA, jossa täytyisi VARASTAA, jotain mikä on OLEMASSA.
On täysin käsittämätöntä miten yhteiskunta kulkee näiden yhtiöiden ja lobbareiden talutusnuorassa.
Suomessa siis olemattomalla on PALJON suurempi arvo kuin ihmishengellä. Kuvastaa hyvin miten sairas nykyinen yhteiskunta on.
Itse olen elämäni aikana ostanut yhden ainoan CD:n, en yhtään DVD:tä. Kuuntelen musiikkia radiosta ja TV:n musiikkikanavilta. Leffat katson leffateatterissa ja tv-kanavilta. En siis todellakaan ole suurkuluttaja. Mutta silti, jos aikoisin ostaa, niin en minä todellakaan ostaisi sikaa säkissä.
Tuotetta täytyy pystyä kokeilla ennen ostamista. Sen luulisi olevan kaikille selvä asia, muttei näin ole. 10 sekunnin pätkä biisin alusta tai vastaavasti ohjelmiston riisuttu demoversio, jolla ei oikein mitään kuvaa saa ohjelmasta.. Autoteemaa jatketaan, kyllä sinä saat ihan koko autoa tutkia ja ajaa koeajolla.
Toivottavasti piratismi ja vertaisverkot poikii jotain hyödyllistä, kuten 100% kokeilumahdollisuuden. Vertaisverkot ovat mainio tapa jakaa tiedostoja. Nyt puhun siis vaikkapa niistä lomareissun kuvista tai synttärijuhlista tehdystä videosta. Toisin sanoen laillisesta materiaalista. En puolusta laittoman materiaalin jakamista vertaisverkoissa. Käsittämätöntä, että yritetään tehdä laittomaksi teknologioita, joita käytetään laittoman materiaalin jaossa. Koska näitä käytetään myös laajalti laillisen materiaalin jakamiseen.
Äskettäin jälleen iskettiin miestä kirveellä päähän, tämä tapahtui Oulussa. Mutta ei puhettakaan kirveen laittomaksi julistamisesta.
Ja takavarikot on ainakin uutisten mukaan (Ruotsin PiratByrån ratsia, Finreactor) tehty kai aika järjestelmällisesti kaikki henkilö(ide)n käytössä ja hallinnassa olevat laitteet ja mediat keräten.
Jos pääpointti on leffan hinta, niin kyse on hintakeskustelusta eikä oikeudenmukaisuuskeskustelusta. Ostan leffoja vain jos ne ovat todella kiinnostavia omistamismielessä ja hinta on kohdallaan. Jos hinnan panee liian kovaksi, ei mene kaupaksi ja liiketoiminta hyytyy omia aikojaan. Sellaisten virheiden tekemiseen täytyy ahneella elokuvayhtiöllä/jakelijoillakin olla oikeus. Niin markkinat toimivat muidenkin tuotteiden kohdalla.
Vanhan systeemin ylläpitäminen on noiden mediayritysten näkökulmasta henkiinjäämistaistelua murrosvaiheen yli. Siellä Internetissä ei vielä kauppa käy niin hyvin, että sillä voitaisiin yhtiöiden toiminta ja tuotanto pitää yllä. Ei kai ole ihme, jos rimpuilevat.
Normiduunari ei materiaalisessa maailmassa voi noin vain ottaa 100000 euron Mersua maksamatta, kun se on sitä varastamista. Noin vain ei voi ottaa siitäkään syystä, että talousjärjestelmä ei toimi noin. Mikään ei lopulta ole ilmaista, joku maksaa jossakin. Immateriaalisessa maailmassa peli on pääpiirteissään samanlaista, mutta hinnoittelu voi loppupelissä poiketa paljonkin nykyisestä, varsinkin kun hinnan ei tarvitse kattaa kuluttajatuotteen fyysistä valmistusta eikä logistiikkaa.
Ihmishengen ja immateriaalioikeuksien vertaaminen on aika triviaalia. Jos A murhaa ja B ryövää (materiaalista tai immateriaalista omaisuutta) kymmenellä miljardilla, eiköhän B saa rutkasti enemmän korvattavaa. Murha on silti moitittavuudeltaan ihan eri luokkaa kuin omaisuusrikos, mutta menetys ei ole rahalla korvattavissa. Omaisuusrikoksella aiheutettu menetys pitää kuitenkin korvata täysimääräisesti.
ja tutkimuksissa selvä tietoturvaongelma sille
härvelien omista/käyttäjäpuolelle ja häneen
luottaville tahoille.
Ei ole, mutta digitodayn epäpätevä toimittajakunta ei edes
uskalla julkaista poikkeavia kommentteja. Täältä tullaan Venäjä!
Takavarikossa laitteet ovat poliisilla, josta ei tietoa vuoda.
AS