Yritykset empivät it-ulkoistuksia Venäjälle

– Venäjä on korruptoitunut yhteiskunta. Kaikki on myytävänä, toteaa Jari Ängeslevä Invest in Finlandista. Tekijänoikeuksien turva on it-yhtiöiden suurimpia ongelmia Venäjällä.
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva
1.11.2006 11:17 Heti itärajan takaa löytyisi teoriassa erinomainen paikka tietotekniikkatyön ulkoistamiseen. Venäjällä on pitkät perinteet matemaattisessa osaamisessa ja palkat murto-osa suomalaisista. Mutta kumppani täytyy valita huolellisesti, sanoo Jari Ängeslevä.
Venäjän tietotekniikkamarkkinoiden koko on reilut miljardi euroa. Summa voi kuulostaa suurelta, mutta Intiasta löytyy yksittäisiä it-yrityksiä, joiden liikevaihto on suurempi. Intiaan, toiselle puolelle maailmaa, on löytänyt tiensä jo lukuisa suomalainen it-yritys, mutta Venäjällä toimivia yrityksiä saa etsiä.
Kauppa- ja teollisuusministeriön mielestä on huolestuttavaa, että suomalaiset nukkuvat samalla kun it-markkinat naapurissa kasvavat vauhdilla ja muut ulkomaiset yritykset laajentavat alueelle.
Ministeriön työkalu ulkomailla, Finpro, tasoittaa suomalaisyritysten tietä Pietariin vielä tänä vuonna perustettavalla innovaatiokeskuksella.
– Innovaatiokeskus tarjoaa partnerihakua, riskirahoitusta, markkinatutkimusta, henkilöstöpalveluja ja muita toiminnan alkua helpottavia palveluja. Ulospäin näkyvin osa on toimistohotelli, josta Venäjälle tuloa harkitseva yritys voi vuokrata toimitilaa kuukaudesta aina puoleentoista vuoteen saakka, kertoo Finpron Pietarin johtaja Timo Koponen.
Toimistohotellin kanssa tehdään myöhemmin yhteistyötä Technopoliksen kanssa, joka on perustamassa teknologiakeskusta Pietariin. Innovaatiokeskus pystytetään kuitenkin vielä tämän vuoden aikana vuokratiloihin, ennen Technopoliksen tilojen valmistumista. Pietarin innovaatiokeskus saattaa myöhemmin laajentaa toimintaansa myös Moskovaan.
Koponen kertoo, että suomalaisyrityksiä toimii Pietarissa yhteensä noin 400, mutta it-yrityksiä niistä on vain kourallinen.
– Pietarissa on viidesosa Venäjän it-liiketoiminnasta, ja mukana ovat kaikki kansainvälisen luokan pelurit. Nyt olisi hyvä aika suomalaisille hakea uutta liiketoimintaa Venäjältä, Koponen patistaa.
Venäjälle ulkoistavan huoneentaulu
- Omassa yrityksessä täytyy olla ulkoistamiseen erikoistunut henkilö. Jos ei ole, hanki apua ja asiantuntemusta ulkopuoliselta yritykseltä.
- Yrityksellä täytyy olla selvä käsitys siitä mihin ulkoistuksella pyritään, jotta löydetään oikeat kumppanit.
- Tarkasta venäläisyrityksestä vähintään kolme referenssiä, tarkista myös sertifikaatit.
- Auditoi yritys ennen sitoutumista.
- Käytä sopimusten tekemiseen pätevää lakiapua.
- Nimeä sopimuksessa projektin avainhenkilöt ja sanktiot heidän siirtymisestään toisiin projekteihin esimerkiksi mahdollisesti jonkun paremman uuden asiakkaan kanssa.
- Vaadi projektikieleksi englanti. Jos vain joku ryhmästä osaa englantia, et välttämättä tiedä miten työ oikeasti edistyy.
- Suojaa ulkoistussopimuksessa yrityksen vastuu aineettomasta omaisuudesta.
- Alihankkijan pitää vastata myös siitä, ettei muiden tekijänoikeuksia ole rikottu.
- Vastuut ja henkilöt pitää määritellä tavallista tarkemmin.
- Jos toimittajan resurssit loppuvat, vaadi ratkaisu tilanteen korjaamiseen: esimerkiksi rahallinen korvaus tai osan työstä siirtäminen ulkoiselle partnerille.
Venäjästä ei puhuta
Venäjän arastelu näkyy myös siinä, että ne harvat suomalaiset it-yritykset, jotka teettävät työtä Venäjällä eivät useinkaan mielellään kerro asiasta enempää. Kyse voi olla ennakkoluuloista, mutta myös kilpailuedun suojelemisesta.
Alihankintaa teettävät Venäjällä esimerkiksi F-Secure ja Tietoenator. Aktiivisimmin on ollut esillä Endero, joka on perustanut Pietariin alihankintapalveluja suomalaisille yrityksille tarjoavan palvelukeskuksen.
Toiset yritykset ovat käyneet tutkimassa mahdollisuuksia. Yksi niistä on ohjelmistoratkaisuja rakentava CCC Group. Yhtiö päätti keskittää toimintaansa Unkariin, mutta sitä ennen Venäjän tarjontaa tutkittiin tarkasti ja yksi yritys myös auditoitiin.
– Venäjä näytti minusta toimivalta ja hyvältä ratkaisulta. Pietarin alueelta näytti löytyvän hyvää teknistä osaamista. Pitää toki löytää luotettava kumppani. Silloin riskit eivät nouse niin merkittäväksi tekijäksi ettei Venäjälle kannattaisi mennä, sanoo CCC Groupin toimitusjohtaja Hannu Paasovaara.
Mutta miksi Venäjä on jäänyt niin pahasti Baltian ja varsinkin Intian varjoon?
Markkina kokonaisuudessaan epäkypsä
– Jos Venäjän it-markkinoiden kokoa verrataan Intiaan, ei se ole yhtään mitään, sanoo suoraan investointijohtaja Jari Ängeslevä Invest in Finlandista. Ängeslevällä on poikkeuksellisen syvällinen käsitys Venäjän it-tarjonnasta, sillä hän työskenteli viime vuoteen saakka Maailmanpankin hankkeessa, jossa venäläisiä it-alan yrityksiä autettiin kehittymään ja laajentumaan Euroopan markkinoille.
– Venäjällä yrityskoot ovat aivan liian pieniä. Maassa on 500–600 it-yritystä, jotka voivat tarjota palveluksia kansainvälisille asiakkaille, mutta niistä vain noin kymmenessä on satoja tai tuhansia työntekijöitä. Pienet yritykset eivät koskaan tule saamaan suuria asiakkaita, kertoo Ängeslevä.
Hänen mukaansa yritysten on äärimmäisen vaikeaa mennä yhteen, koska omistaja ei halua luovuttaa liikesalaisuuksiaan toiselle yrittäjälle. Monesti käytössä on myös enemmän tai vähemmän kaksinkertainen kirjanpito, joka taas estää kasvun riskirahoituksen turvin. Liiketoiminnan sertifiointeja ei ole myöskään hankittu.
– Intian suurin valtti on englanninkielen taito. Venäjällä puhuttu kielitaito on äärimmäisen huono, ja viestintä on siksi vaikeaa, Ängeslevä kertoo.
Eikö Venäjälle voi sitten ulkoistaa ollenkaan? Voi kyllä, mutta kumppani täytyy valita huolellisesti.
Hyviä yrityksiä löytyy
Venäjälle on kasvanut uuden sukupolven yritysten joukko, jonka tavoite on toimia länsimaiseen tapaan ja länsimaisten yritysten kanssa. Uudet tekijät ymmärtävät paremmin, miten perinteisiä ongelmia korjataan.
– Ala kehittyy kovaa vauhtia ja yritykset yhdistyvät suuremmiksi. Myös englannin kielen osaaminen paranee ja monet it-seminaarit pidetään jo englanniksi, kertoo Finpron Koponen muutoksista.
Kumppanin toimintatavasta voi varmistua referenssien tutkimisen ja auditoinnin kautta.
– Yksi vaihtoehto on ostaa paikalliselta yritykseltä vain liiketoiminta, ja jättää mahdolliset riskit vanhaan yhtiöön, sanoo Koponen. Kaupan mukana siirtyvät vain henkilöstö, aineeton omaisuus ja asiakkaat
Ängeslevän mukaan suomalaiset perustavat usein itse tuotekehityskeskuksen, jolloin voidaan välttää perinteiset yrityskentän ongelmat.
Venäjän markkinoiden haastavuus on myös synnyttänyt Suomeen joukon konsultteja ja jopa erikoistuneita välitysyrityksiä, jotka lupaa hoitaa prosessin kokonaisuutena. Jos yrityksessä ei ole ulkoistamisen asiantuntemusta, kannattaa tällaisen avun käyttöä harkita.
Saako rahalle vastinetta?
Yksi ongelma Venäjän houkuttelevuudelle ulkoistuskohteena on työvoiman hinta.
– Jos Intiassa työ maksaa viisi euroa tunnilta, voi se Venäjällä maksaa pari kolme kertaa enemmän, kertoo Ängeslevä.
Kustannukset kasvavat esimerkiksi Pietarissa 10–20 prosentin vuosivauhtia. Moskovassa huippuohjelmoijat voivat tienata jopa yli 5 000 euroa kuussa. Venäläiset ovat itse alkaneet toisinaan ulkoistaa ohjelmointia maaseudulle, jossa palkat ovat pienemmät.
Ängeslevän mukaan markkinoinnissa onkin siirrytty osin hinnasta laatuun. Venäjältä kehotetaan etsimään uusia näkökantoja ongelmiin, joita ei ole voitu muualla ratkaista.
– On tiettyjä tapauksia, joissa katetta lupauksille löytyy. Eräs moskovalainen yritys teki New Yorkin pörssille osakkeiden kurssien mallintamistyökalun, joka on aivan alansa huippua. Teoreettinen mallintaminen ja matemaattinen osaaminen ovat Venäjällä perinteisesti vahvoja, kertoo Ängeslevä.
Hänen mukaansa tällaista osaamista ei ole kuitenkaan koko yritysrintamalla. Tarkasti hakemalla voi löytää omiin tarpeisiin sopivia erikoisosaajia, joita ei ehkä muualta löytäisi.
- ArkistoTiedon suoja yksi suurimmista riskeistä 31.10.2006
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Ainakin 2000 saa potkut RIMiltä 09:44
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (1)