Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Korjaus on tekeillä”

Word paikataan, lupaa Microsoft

11.12.2006 08:25 Microsoft lupaa päivityksen Wordin haavoittuvuuteen, jota hyödynnettiin jo viime viikolla hyökkäyksissä. Paikkauksen tekeminen vie yhtiön mukaan aikansa, koska sitä täytyy testata ennen sen julkaisemista.

– Korjaus on tekeillä. Kuten yleensä, kestää tietyn ajan, ennen kuin päivityksemme voidaan julkaista, sanoo Kimmo Bergius Microsoft Oy:stä.

– Tiedossa on, että Wordin haavoittuvuutta on hyödynnetty, mutta sitä on hyödynnetty vielä todella vähän. Se on ollut hyvin kohdistettujen hyökkäysten työkalu. Tiedossani ei ole, että sitä olisi hyödynnetty Suomessa.

Bergius sanoo, että Microsoft pyrkii aina julkaisemaan tietoturvakorjaukset aikataulunsa mukaisesti.

– Jos haavoittuvuutta aletaan hyödyntää enemmän, päivitys voi tulla ulos myös normaaliaikataulun ulkopuolella.

Bergius neuvoo välttämään avaamasta sellaisia tiedostoja, joiden alkuperää ei tiedä.

– Kannattaa muistaa sekin, että sähköpostissa on helppo huijata ja olla olevinaan joku muu. Kannattaa avata vain ne dokumentit, joita erityisesti odottaa.

Microsoft julkaisee kuukausittaisen tietoturvapäivitysten paketin tiistaina. Word-haavoittuvuuden paikkausta ei yhtiön mukaan ole pakettiin tulossa.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.