Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Krakkerilla pääsy yli vuoden

Suuri ja pitkäaikainen tietomurto Kalifornian yliopistossa

13.12.2006 07:19 Kalifornialaisessa yliopistossa UCLAssa on havaittu eräs suurimmista tietomurroista. Jopa 800 000 ihmisen henkilötiedot ovat olleet alttiina tuntemattomalle krakkerille yli vuoden.

UCLA-yliopiston järjestelmän ylläpitäjät havaitsivat marraskuun 21. päivänä, että krakkeri oli  pääsy opinahjon tietokantaan. Tuntematon krakkeri oli käyttänyt hyödykseen aikaisemmin tuntematonta ohjelmavirhettä.

- Krakkeri oli murtautunut tietokantaan ensimmäisen kerran lokakussa 2005, UCLAn kansleri Norman Abrams totesi News.comille. Abramsin mukaan ei ole varmaa, saiko krakkeri sosiaaliturvatunnuksia tietokannasta, mutta niitä hän kuitenkin tavoitteli.

Murron mahdollisina uhreina ovat UCLAn opiskelijat, henkilökunta ja joidekin opiskelijoiden vanhemmat. Tietokannassa oli myös muiden yliopistojen opiskelijoiden tietoja.

Tietokannassa oli sosiaaliturvanumeroita, osoitteita, syntymäaikoja ja yhteystietoja. Luottokorttinumeroita tai vastaavia taloudellisia tietoja ei säilytetty murretussa tietokannassa.

Heti murron havaittuaan yliopiston henkilökunta esti pääsyn sosiaaliturvanumeroihin ja aloitti tutkimukset. Yliopisto on myös ilmoittanut mahdollisille murron uhreille sekä FBI:lle, joka aloitti omat tutkimuksensa.

UCLAn murto on yksi suurimpia. Aikaisemmin tänä vuonna Länsi-Illinoisin yliopiston tietomurrossa 180 000 ihmiset tiedot joutuivat vaaraan. Ohion yliopiston murrossa vaarantui 137 000 sosiaaliturvatunnusta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

TCP-liikenteeseen voi piilottaa salaviestejä

27.05.2009 Salakirjoitettua tekstiä voi siirtää huomaamattomasti väärinkäyttämällä TCP-protokollan virheenkorjausominaisuuksia.

.