Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Monta salauskerrosta

Poliisi ei osaa avata tietovarkaiden koodia Britanniassa

19.12.2006 06:57 Tietovarkaudesta epäilty Aleksei Kostap oli jo käsiraudoissa, mutta riuhtaisi itsensä irti ja ehti painaa salausnappia.

Lontoolainen oikeusistuin tuomitsi kolme miestä vuosien vankeusrangaistuksiin tietovarkauksista. Anton Dolgov sai kuuden vuoden tuomion, Aleksei Kostap neljä vuotta ja Romanos Vasiliauskas puolitoista vuotta.

Miehet tunnustivat syyllisyytensä henkilötietovarkauksiin, petoksiin ja varastetun tavaran kätkentään. He käyttivät varastettuja luottokorttien numeroita ja väärennettyjä passeja elektroniikan ostoon, jonka myivät edelleen eBayssä. Konnat olivat pyytäneet postin lähettämistä uuteen osoitteeseen uhrin osoitteesta.

Poliisi pystyi todistamaan rikoksella hankitun hyödyn arvoksi 750 000 puntaa, mutta todennäköisesti summa on miljoonia puntia. Rikokset koskivat ainakin Britanniaa ja Yhdysvaltoja.

Kiinni itse teosta

Britannian poliisi sai ilmoituksen murtovarkaudesta koplan osoitteeseen ja pääsi näin heidän jäljilleen. Kopla oli täydessä työssä poliisin saapuessa.

Poliisin järjestäytyneestä rikollisuudesta vastaavan erikoisyksikön SOCAn agentti lukitsi Kostapin kädet käsiraudoilla miehet etupuolelle. Kostap pääsi kuitenkin loikkaamaan salauskytkimen luo ja painoi sitä. Napin painallus laukaisi monta salauskerrosta koplan tiedostoihin.

Salaus on niin tehokas, ettei SOCAn asiantuntijat ole saaneet sitä auki. SOCA ei anna tietoja asiasta, etteivät muut rikolliset ala käyttää samaa salausta.

Britannian syyttäjänvirasto  kertoi News.comille, että salauksen purkaminen veisi 400 tietokoneelta 12 vuotta.

Ilman salaustemppua Kostapin rangaistus olisi jäänyt pienemmäksi. Hän sai syytteen poliisin toiminnan estämisestä.

Salaustempun vuoksi poliisi löysi todisteita koplan toiminnasta ainostaan vuosilta 2003-2006. Kopla oli kuitenkin toiminut jo 90-luvun puolestavälistä alkaen.

- Koplan toiminnan koko laajuus ei välttämättä selviä koskaan, syyttäjät sanoivat.

Konnia vielä karkuteillä

Koplalla oli syyttäjien mukaan hallussaan rekistereitä syntyneistä ja kuolleista henkilöistä, veroilmoituksia ja äänestysluetteloita sekä 120 shekkivihkoa.

Pidätyksen jälkeen poliisi havaitsi, että koplan johtaja Dolgov, lisänimeltään Gelonkin, oli etsintäkuulutettu Anthony Peytonin nimellä. Espanjan viranomaiset olivat etsintäkuuluttaneet Peytonin koplaan kuuluneen Andreas Fuhrmannin pidätyksen yhteydessä.

Yksi koplan johtajista, Mr. Kaljusaariksi kutsuttu, on karkuteillä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kommentit (8)

Huono 0
Tietovarkaudesta epäilty Aleksei Kostap oli jo käsiraudoissa, mutta riuhtaisi itsensä irti ja ehti painaa salausnappia.
Taloussanomat
Huono 0
Tulee varmasti yleistymään muuallakin... p2p jne... kohta on kaikki...
Huono 0
Varmasti tulee yleistymään. Windowsin/BIOS:n salasana on sama kuin ei mitään nykyään (varmastikin aina ollut), mutta ottaen huomioon, kuinka moni Windowsissakin käyttää salasanaa, monella näyttäisi olevan halu suojata tietojaan.
Huono 0
Tämä on sekä hyvä, että huono uutinen. Se että salaus suojaa, mutta toisaalta rikollinen on aina rikollinen.
Huono 0
Joka lauseessa ei tarvitse käyttää kopla sanaa...
Huono 0
Tässähän jää nyt tärkein tieto kaiken kopla-luettelun taakse viimeiseen lauseeseen. Kuka on Mr Kaljusaari? Suomalainen? Pitäiskö Suomenkin poliisin liittyä mukaan rouskuttaan noita salauksia auki. 400 konetta 12 vuotta....joo joo, mutta entäs yks Deepblue miljoonalla prosessorilla? 3 varttii?
Huono 0
Niin, tuo Aleksei Kostap on muuten virolainen ja tuomio oli "have been jailed for five years and eighteen months respectively"
Huono 0
Tai sitten säilytetään tietoja about 22 vuotta, jolloin (Mooren 'lain' mukaan) tuon ratkaisisi 10 tietokoneella yhdessä vuodessa.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.