Bottiverkkojen uhka kasvaa, sanoo Microsoft
28.12.2006 14:25 Tuhansista tai miljoonista boteista koostuvat verkot ovat alkavan vuoden suurin verkkouhka, sanoo Microsoftin Internet Safety Enforcement -ryhmän Aaron Kornblum.
Microsoftin perustaja Bill Gates arvioi aikoinaan, että roskapostiongelmasta olisi päästy vuoden 2006 loppuun mennessä. Näin ei ole käynyt. Roskaposti on yhä iso ongelma, ja suurin osa siitä tulee bottiverkoista.
Bottiverkot koostuvat tietokoneista, jotka on otettu niiden käyttäjien tietämättä hyökkääjien hallintaan.
Bottiverkkoja käytetään muun muassa tietojen kalasteluun, roskapostin lähettämiseen, hajautettuihin palvelunestohyökkäyksiin ja nettimainospetoksiin.
– Varmaa on vain se, että, että [bottiverkkojen aiheuttamat] ongelmat ja haasteet lisääntyvät entisestään, Kornblum sanoo IDG:n haastattelussa.
Kornblum sanoo myös, että tietojen kalastelu eli phishing on edelleen iso ongelma.
Kalastelijat ovat hänen mukaansa muuttamassa taktiikkaansa ja siirtymässä isoista pankeista pienempiin rahoituslaitoksiin, jotka eivät ole kouluttaneet asiakkaitaan yhtä hyvin phishingiä vastaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Katselin logeista että webbipalvelimelle oli yritetty satoja eri hyökkäystapoja, lopulta takaportti oli onnistuttu asentamaan päivittämättömän kuvagallerian avulla. Sain tietää asiasta noin 8 tuntia hyökkäyksestä kun sain sähköpostia abuse-osoitteeseen. Soneralta tuli soitto vielä seuraavana päivänä että jostain todennäköisesti amerikkalaisesta pankista ovat soittaneet että koneeni on vallattu ja sinne tulee jatkuvasti hyökkäyksiä. Olivat tyytyväisiä kun sanoin korjanneeni ongelman jo edellisenä päivänä.
Nyt hyökkäyksestä on noin vuosi aikaa ja koneelle domainin perusteella tulee yhä skannauksia päivittäin. Olen blokannut noin 700 osoitetta ja automatisoinut homman skriptillä, mutta kyllä haavoittuvuuksia aina löytyy...
Uusi riski tulee ehdottomasti olemaan nämä Linux/Unix-koneet joita ei päivitetä koska ne koetaan liian turvallisiksi. Krakkerin käsiin jouduttua niillä saa aikaan paljon pahempaa tuhoa, joskin Microsoftin käyttikset taitavat olla hieman yleisempiä.
Tästä ikävimpänä esimerkkinä micro$oft ja sen tuotteet.
(Toisaalta myöskään tunnollisten kansalaisten rankaiseminen ei vähennä ongelmia. Kun kyse on piratismin torjunnasta.)
Olisi jo aika suunnitella uusi sähköpostijärjestelmä, missä viestin lähetys maksaisi jotain, sellainen ettei se tavalliselle kotikäyttäjälle paljoa maksa, mutta massapostitus jo maksaisi.
Tai jotain muuta. Mutta ennemmin aurinko sammuu ennen kuin tuollaisesta uudesta järjestelmästä tulisi totta, saati yleinen.
Että ei kun klikkaillaan vaan 'Tyhjennä roskapostit' -painiketta.
Nimim. 100-200 roskapostia päivässä
tietoturvan ongelmia Microsoft ei ole pystynyt
ratkaisemaan Billin ennustamalla (ehkä myös jonkin
osaston tavoite?) tavalla.
Ei heidän intresseissään ole koskaan ollutkaan ratkaista tätä. Tällä he saavat pakotettua ihmiset ja pienemmät firmat vaihtamaan kerran ostettavista lisensseistä jatkuvaan palvelumaksuun (isommilla jo oli sopparit). Heillä on nyt omat turvatuotteet tuoteputkessa, joten tällainen FUD jopa omasta "kuolevasta tuotteesta" eli kertamyynnin softalisenssistä kannattaakin levittää.
Lisäksi tällä saadaan hinnoittelussa diskriminointi-eroteltua "pihit" ja "oikeasti 'turvaa' haluavat ostovoimaiset". Pihit ottavat sen käyttiksen, joka koneessa tuli ostettaessa mukana ja itkevät sen kanssa (mutteivät käytä lisärahaa -- MS saa sentään ne muutaman taalan siitä pre-installed wintoosasta joka koneessa). Turvaa haluavat taas maksavat moneen kertaan ja koko ajan -- vaikka uhkaa ei olisikaan. MS:lle tämä on siis puhdas: win-win!