Virusmaailma vilisee vanhoja tuttuja
2.1.2007 11:16 Sdbot.ftp -bottimato ilmaantui vuonna 2004 ja puolen vuoden kuluttua se oli yleisin haittaohjelma Se pitää yhä edelleen hallussaan Panda Softwaren ylläpitämän virustilaston kärkipaikkaa. Myös muut yleisimmät virukset ovat vanhoja tuttuja.
Pandan katsauksen mukaan vuotta 2006 luonnehti se, että suuret virusepidemiat puuttuivat. Tietoturvayhtiön mukaan tämä jo viime vuonna käynnistynyt ilmiö johtuu siitä, että virustehtailu liittyy yhä enemmän taloudellisen voiton tavoitteluun. Viruksia levitetään mahdollisimman hiljaisesti ja kampanjat ovat kohdistettuja.
PandaLabsin mukaan 72 prosenttia internet-uhkista tähtäsi taloudelliseen hyötyyn.
Virustartunnan saamisen riski ei kuitenkaan ole vähentynyt, sillä usein hyökkäykseen käytetään samanaikaisesti useita eri haittaohjelmia tai niiden eri versioita. Tällä taktiikalla levitettiin muun muassa Baglea viime vuonna.
Topten-listan kärjessä sitkeästi roikkuva Sdbot.ftp -mato luokitellaan keskivaaralliseksi. Siitä on ollut liikkeellä useita variantteja, jotka kaikki pyrkivät kopioimaan itseään satunnaisiin ip-osoitteisiin ftp-yhteyskäytännön kautta.
Toiseksi yleisin ActiveScan-ohjelman maailmalla tapaama mato kuuluu myös alan veteraaneihin. NetskyP kuuluu vuonna 2004 suurella kohulla ensiesiintymisensä tehneeseen Netsky-perheeseen. Se leviää sähköpostin ja p2p-tiedostonvaihdon välityksellä.
Kolmanneksi yleisin oli Exploit/Metafile, joka käyttää hyväkseen Windows 2003/XP/2000 -käyttöjärjestelmissä esiintyvää dll-haavoittuvuutta. Metafile päästää koneelle suorittamaan koodia, jota voidaan käyttää vaikka vakoiluohjelmien lataamiseen.
Netsky rassaa yhä vielä Globaalit tartunnat
Lähde: Panda |
Tearec.A on mato, joka leviää sähköpostissa ja verkoissa. Se pystyy pysäyttämään joitakin tietoturvaohjelmistoja.
Vuonna 2005 kaikkiaan yhdeksän eri haittaohjelmaa pääsi tilastossa yli yhden prosentin osuuteen. Viime vuonna vain kolmen haittaohjelman osuus ylitti yhden prosentin rajan. Panda sanoo, että tämä on osoitus haittaohjelmien lukumäärä lisääntymisestä.
Ftp-mato levisi eniten viime vuonna Suomen virustilasto 2006
Lähde: Panda |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












