Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei vielä yleinen ongelma Suomessa

Haxdoor kavereineen lymyää koti-pc:issä

5.1.2007 16:17 Vuonna 2006 tietoturvaloukkausten tavoitteena oli ennen kaikkea taloudellisen hyödyn saavuttaminen. Uutena ilmiönä yleistyi vakoiluohjelmien levittäminen yksityiskäyttäjien tietokoneisiin, Cert-fi kertoo.

Vakoiluohjelmien avulla käyttäjien aidoille verkkopalvelusivuille syöttämiä tietoja, kuten käyttäjätunnuksia ja salasanoja tai luottokorttinumeroita, voidaan varastaa ja välittää sivullisille. Ilmiö on kansainvälinen eikä Suomessa vielä kovin yleinen, vaikka vuoden aikana myös joitakin suomalaisten tietoja oli joutunut vääriin käsiin.

Haitallinen toiminta on muuttunut edelleen ammattimaisemmaksi. Vuoden mittaan Cert-fi:n tietoon tuli lukuisia aitoja sivustoja jäljitteleviä huijaussivuja, joilla pyrittiin keräämään käyttäjien tietoja. Yleisimpiä kohteita olivat huutokauppasivustot, verkkomaksupalvelut sekä eri pankkien sivustot, tunnetuimpana Suomessa Nordea-pankin asiakkaisiin kohdistunut huijausyritys.

Phishinginä tunnettua tietojen kalastelua tapahtuu edelleen, mutta kuluttajat ovat aikaisempaa tietoisempia toiminnasta.

Yksityiset käyttäjät maalitauluna

Huijaussivut on usein mahdollista tunnistaa yhteyden aikana, mutta vakoiluohjelman avulla tapahtuvaa tietojen urkkimista ei käyttäjä välttämättä huomaa. Keskeinen käyttäjän tietojen vakoiluun käytetty ohjelma on Haxdoor, jonka tartunnan voi poistaa Cert-fi:n julkaiseman ohjelman avulla.

Cert-fi ennustaa, että tulevaisuudessa tietoturvaloukkausten ensisijaisina kohteina ovat julkisten tai yritysten palvelinten sijaan yksityisten käyttäjien tietokoneet, joihin pyritään levittämään haittaohjelmia käyttämällä hyväksi ohjelmistojen ja käyttöjärjestelmien haavoittuvuuksia.

Tiedot ilmenevät Viestintäviraston tietoturvaloukkauksia käsittelevän Cert-fi-yksikön julkaisemasta vuoden 2006 tietoturvakatsauksesta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.

.