Yritysten kotisivut roskapostin uusia pesäpaikkoja
15.1.2007 15:11 Roskapostin määrä on kääntynyt uudestaan nousuun. Roskapostia on alkanut virrata yhä enemmän yritysten kotisivujen kautta.
–Www-lomakerobotit olivat viime vuoden uusi vitsaus, ja nämä tuntuvat pikkuhiljaa yleistyvän. Roskapostia lähetetään siis yritysten kotisivujen palaute- ja yhteydenottolomakkeiden kautta, sanoo sähköpostien tietoturvayhtiö D-Fencen Juha Oravala.
Oravalan mukaan kesällä 2006 roskapostimäärät putosivat 65-70 prosenttiin koko liikenteestä.
Kasvua elokuusta lähtien
Elokuusta lähtien roskapostiliikenne oli kuitenkin oli tasaisessa kasvussa. Korkeimmillaan se oli joulukuussa, jolloin 84,5 prosenttia liikenteestä oli roskapostia.
Yksittäisen päivän ennätys saavutettiin 27. elokuuta 2006, jolloin 99,5 prosenttia D-Fencen kautta kulkeneesta liikenteestä oli roskapostia.
Roskapostin suhteellinen osuus oli D-Fencen asiakaskunnassa viime vuonna 79,1 prosenttia (80,5 prosenttia vuonna 2005).
Virusten osuus roskapostissa oli 0,5 prosenttia (0,6 prosenttia vuotta aiemmin).
Kuvaroska yleistyi keväällä
Keväällä roskapostia alkoi tulla myös kuvina, ja näiden uudet kehittyneemmät versiot kasvattavat roskapostin määrää edelleen.
Keväällä 2006 ilmestyivät kuvaspammit, joissa viesti on ollut pelkkänä, useimmiten gif-kuvana. Viesteissä markkinoitiin perinteisten spam-tuotteiden, kuten potenssilääkkeiden lisäksi osakkeita ja sijoituspalveluita.
– Kuvaspammit uudistuivat syksyllä. Uusissa versioissa teksti esitetään grafiikkana siten, että se näkyy taustakuvaa vasten ja tämä taustakuva häiritsee tekstintunnistusohjelmistoja ja siten spammien tunnistamista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa
11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













