Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ei korvaa cd-myynnin laskua

Digimusiikin myynti kaksinkertaistui viime vuonna

19.1.2007 08:05 Digimusiikin myynti lähes kaksinkertaistui kahteen miljardiin dollariin viime vuonna, teollisuuden edunvalvoja IFPI sanoi.

IFPIn julkaisema Digital Music Report 2007 kertoo, että kuluttajat latasivat kaikkiaan 795 miljoonaa kappaletta lähes viidestäsadasta laillisesta latauspalvelusta yhteensä 40 maassa.

Määrä on kaikkiaan kymmenys koko musiikin myynnistä ja kasvua vuoteen 2005 verrattuna oli 89 prosenttia. Myös ladattavien kappaleiden määrä nousi yli neljään miljoonaan.
 
Digimusiikin markkinat jatkavat huimaa kasvuaan. Sen osuus voi nousta jopa neljäsosaan koko musiikin myynnistä vuoteen 2010 mennessä.

IFPI ei kuitenkaan ole tyytyväinen, sillä digimusiikin myynnin kasvu ei ole kompensoinut cd-myynnin laskua. Vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla koko musiikin myynti laski nelisen prosenttia.

 - Teollisuudenalan muutos on hurja, mutta Graalin maljaa ei ole löytynyt, IFPIn puheenjohtaja John Kennedy totesi lehdistötiedotteessa.

IFPI vaatiikin verkko-operaattoreilta kovempia toimia tiedostonvaihtajia vastaan.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kommentit (2)

Huono 0
Digimusiikin myynti lähes kaksinkertaistui kahteen miljardiin dollariin viime vuonna, teollisuuden edunvalvoja IFPI sanoi.
Taloussanomat
Huono 0
Miksi ostaa koko CD, jos haluaa siltä vain jonkin tietyn kappaleen? Kauppojen hyllyt pursuaa puolivillaisia silikonimissien, saippuatähtien ja idolsien ensilevyjä ja lopulta hyvin harva äänite on hyvä alusta loppuun. Radioasemat sinkkulistoineen kuluttavat biisit loppuun usein ennen kuin koko albumi on edes ilmestynyt kaupan hyllylle. Mielestäni musiikin myynnin lasku on verrannollinen radiosta ja tv:stä kuuluvan musiikin tarjonnan nousuun.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Microsoftilla koossa 10 000 patenttia

11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.

.