Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
USA:lta nootti

Kiina ampui satelliitin päreiksi

GPS-satelliitti

19.1.2007 15:19 Kiina onnistui viime viikolla tuhoamaan satelliitin ohjuksen avulla, amerikkalaiset viranomaiset kertoivat CNN:lle. Ohjuskoe voi häiritä Kiinan ja länsimaiden suhteita sekä uhata amerikkalaisten sotilaskäytössä olevia satelliitteja. USA:lla on ollut vastaavia satelliitintappajia jo vuodesta 1985 lähtien.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston edustajan mukaan Kiina käytti maasta ammuttua, keskipitkän matkan ballistista ohjusta, jonka erityinen "tappajaosa" törmäsi vanhaan kiinalaiseen sääsatelliittiin. Tuhottu satelliitti kiersi maata noin 860 kilometrin korkeudessa.

Ohjuskoe toteutettiin 11. päivänä tammikuuta. Tuntemattomana pysyttelevä amerikkalainen virkamies sanoo, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Kiina kykeni viemään kaksi kertaa aiemmin kokeilemansa testin läpi onnistuneesti.

Amerikkalaiset seurasivat omilla tunnistuslaitteillaan, miten satelliitti hajosi sadoiksi pirstaleiksi törmäyksen jälkeen.

Myös ilmailulehti Aviation Week kertoi, että kiinalainen, vuonna 1999 radalleen ammuttu FY-1C (Feng Yun 1C) -sääsatelliitti joutui asat (anti-satellite) -iskun kohteeksi viime viikolla. Asat -ohjus ammuttiin kiinalaisesta Xichangin avaruuskeskuksesta.

Yhdysvaltain hallitus on lähettänyt diplomaattisen vastalauseen kokeen johdosta.

- Tiedämme asiasta, olemme huolestuneita siitä ja olemme tehneet huolestuneisuutemme tiettäväksi, Valkoisen talon edustaja Tony Snow sanoo.

Myös Kanada ja Australia ovat lähettäneet Kiinalle nootit. Japanin hallitus sanoo pitävänsä koetta huolestuttavana. Japani on pyytänyt Kiinalta selitystä kokeesta.

Jenkit mustasukkaisia tappajaohjuksista

USA on kyennyt ampumaan satelliitteja alas ohjuksilla jo vuodesta 1985 lähtien. Presidentti George W. Bushin elokuussa julkistaman avaruusohjelman mukaan Yhdysvallat aikoo säilyttää toimintavapautensa avaruudessa ja estää muita maita saavuttamasta sen etumatkaa.

Suhteellisen matalalla maata kiertävistä vakoojasatelliiteista on tullut elintärkeitä USA:n sotilaalliselle valmiudelle ja tietoliikenneyhteyksille.

Myös GPS-navigaatiojärjestelmä ja niin sanottujen täsmäaseiden ohjausjärjestelmät voivat olla uhattuina Kiinan kasvaneen valmiuden vuoksi.

- Jos menettäisimme vakoojasatelliittimme, olisi se sama kuin että saisimme hupun silmillemme, eräs amerikkalainen turvallisuusasiantuntija sanoo.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Levy-yhtiö Universal vaihtaa pomoa

10.02.2009 Levy-yhtiö Universal Music Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jarkko Nordlund. Nykyinen toimitusjohtaja Gugi Kokljuschkin siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

.