Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Erilaisia näkemyksiä

Selvitys ehdottaa yhteistä foorumia varmennekehitykseen

19.1.2007 07:16 TIEKE on julkaissut selvityksen varmenteiden ja pankkitunnisteiden käytöstä Suomessa. Verkossa tarvitaan luotettavaa tunnistamista eri osapuolten välillä, mutta näkemykset sen toteutustavasta eroavat.

Selvityksen mukaan näkemykset jakaantuvat käytännönläheisiin TUPAS-palveluiden kannattajiin, visionäärisempiin pki-varmenteiden kannattajiin sekä niihin, jotka suhtautuvat neutraalisti asiaan.

Tarvetta olisi nyt avoimelle yhteistyöryhmälle, joka näkee näkemyseroja pidemmälle. Tähän työhön selvitys esittää perustettavaksi eri osapuolille avoimen LuottamusFoorumin.

Selvitys kohdistui ensisijaisesti työasemapohjaisiin internet-palveluihin, mutta tuloksia voi TIEKEn mukaan pääosin soveltaa myös esimerkiksi mobiiliverkkoihin.

Selvityksessä todetaan, että yhteen toimivat kansainväliset pki-ratkaisut puuttuvat edelleen. TUPAS-tunnisteita taas käytetään Suomessa paljon ja ongelmitta, mutta ne ovat sekä toiminnaltaan että alueellisesti rajoittuneempia kuin mihin varmenteilla on pyritty.

Osapuolten luotettava tunnistaminen tarpeen niin edellyttäessä on kohdealueen keskeisin tarve tällä hetkellä. Sähköisen allekirjoituksen teknologian tarjoamat muut palvelut koetaan huomattavasti harvemmin tarpeellisiksi. Siksi TUPAS-tunnistaminen vastaa kohtuullisen hyvin tämän hetkisiin kansallisiin tarpeisiin.

Tulevaisuudessa erityisesti kansainvälisten ratkaisujen uskotaan pohjautuvan pki-varmenteisiin, mutta niiden harmonisoinnin nähdään vielä kestävän vuosia. Varmenteiden käytön lisääntymisen keskeinen este on sen edellyttämän infrastruktuurin puutteet ja käyttöönoton haasteet. Nyt markkinoille tulleilla mobiilivarmenteilla nähdään vältettävän näitä ongelmia.

Kehitettäviin kohteisiin selvityksessä luetaan TUPAS-pohjaisten palvelujen kehittäminen, suomalaisten varmenneratkaisujen edistäminen, kansalaisten yksilöintikäytäntöjen kehittäminen sähköisissä palveluissa, lainsäädännön kehittäminen sekä kansainvälisen kehityksen huomioiminen kotimaisissa ratkaisuissa.

Selvitykseen haastateltiin 18:aa sähköisessä liiketoiminnassa edustajaa suomalaisista yrityksistä ja julkishallinnon yksiköistä.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.

.