VTT-vetoinen konsortio panosti mobiilin tietoturvan testaukseen

Kuva: VTT
26.1.2007 12:30 VTT kertoo, että sen johdolla on kehitetty menetelmät tietoliikennejärjestelmien tietoturvan kattavaksi testaamiseksi. Kehittämistyön ovat rahoittaneet Tekes, Codenomicon, NetHawk, Nixu, Nokia ja VTT.
Mobiilipalvelujen tietoturvan varmistaminen on yhä kovempi haaste, koska tietoliikennepalvelut, -verkot ja -laitteet ovat entistä monimutkaisempina yhä haavoittuvampia. Tietoturvaratkaisuja tarvitaan sekä tahattomia virhetoimintoja että todennäköisiä tahallisia väärinkäytösyrityksiä vastaan, VTT hahmottaa.
VTT:n ja suomalaisyritysten osaamisella on luotu tietoturvan testauskokonaisuus, jossa testataan uusia ja aiempia langattomia ja mobiileja tietoliikennejärjestelmiä ja näiden osia. Menetelmiä käyttäen suomalainen tietoturvaosaaminen voi lisätä kansainvälistä kilpailukykyään.
Hankkeessa on kehitetty järjestelmällisiä lähestymistapoja ja -menetelmiä tietoturvatestaustyökalujen käyttämiseen. Testaamalla kattavasti löydetään palveluista ja järjestelmistä mahdollisia tietoturvahaavoittuvuuksia, jotka voisivat johtaa tietoturvahyökkäyksiin. Uusien testausmenetelmien myötä osataan myös tarkentaa nykyaikaisten tietoliikennejärjestelmien tietoturvalle asetettavia vaatimuksia.
Kilpa ja kovat aikataulut nostavat uhkaa
Tutkimus- ja kehittämistoiminnassa yhdistetään eri alojen asiantuntijoiden osaamista, jotta voidaan kansallisesti fokusoitua tietoturva-analyyseihin ja -ratkaisuihin. Monimutkaiset tuotteet, palvelut ja tietoliikenneverkot ovat haaste tietoturvalle, koska aiemmin tietoturvaa on kehitetty pääosin suljetuille tietoverkoille.
Markkinoiden kilpailutilanne kovine aikatauluvaatimuksineen lisää tietoturvauhkia. Lisäksi ict-teknologian kasvu esimerkiksi teollisuusautomaatiossa tuo uusia tietoturvahaasteita, VTT huomioi.
Tietoturvatestauksen kehittämistyön ovat rahoittaneet Tekes, Codenomicon, NetHawk, Nixu, Nokia ja VTT. Parhaillaan tutkitaan ja kehitetään menetelmiä, joilla parannetaan erityisesti palvelujen välitykseen käytettävien langattomien verkkojen tietoturvaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












