Uusi tekniikka nostattaa tekijänoikeuskeskustelun aina uudelleen
2.2.2007 09:54 Hallitussihteerinä opetusministeriössä työskentelevä Mikko Huuskonen on perehtynyt mobiili-tv:n tekijänoikeuksiin väitöskirjan verran. Oikeustieteen alaan kuuluvan väitöksen mukaan uusi tekniikka nostattaa aina uuden tekijänoikeuskeskustelun, kun toimintaa suunnitteleva osapuoli pitää tekijänoikeusvaateita ylimitoitettuina.
- Keskustelun alkaminen aina uudelleen on luonnollista. Vaikka kuinka pyritään teknologianeutraaliuteen säätelyssä ja ottamaan huomioon tulevat muutokset, siihen on vaikea päästä, Huuskonen sanoo.
Huuskosen tämänhetkinen käsitys on, ettei samojen ohjelmien lähettäminen mobiiliverkossa synnytä uusia oikeuksia. Lisämaksua ei tekijänoikeuksien haltijoille tässä tapauksessa rapisisi.
Tekijänoikeuskeskustelussa pitäisi erottaa alkuvaihe menestysvaiheesta. Alkuvaiheessa ei ole kyse suurista rahoista, mutta keskustelu tahtookin keskittyä tilanteeseen, jossa rahat jo liikkuvat.
- On luonnollista lähteä siitä, että tämä tulee olemaan jonkinmoinen menestys. Toinen mahdollisuus on pitää alkua jonkinmoista riskinottoa edellyttävänä ja tarkastella ensin vain alkuvaihetta. Tällaistakin on historiassa tapahtunut. Mutta nämä eivät ole enää lainsäädäntö- vaan neuvottelutaktisia kysymyksiä, Huuskonen huomauttaa.
Sitäkin on esitetty, että mobiili-tv:n pitäisi saada lähteä liikkeelle kevennetyllä mallilla, jotta kaupallisella onnistumisella olisi paremmat mahdollisuudet. Esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi on ollut kannalla, että mobiili-tv-lähetykset olisi pitänyt jo saada käyntiin ilman erillisiä tekijänoikeusmaksuja, sillä katsojien määräkään ei uuden kanavan myötä lisäänny. Kasvin eduskunnassa pitämän puheen mukaan ajan myötä olisi syntynyt pelkästään mobiilitelevisiolle tarkoitettuja lähetyksiä, joista tekijänoikeuskorvauksia olisi maksettu.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Jos katson TV-lähetystä puhelimellani junassa, enkä kotona sohvalla, niin eikö katsojien määrä ole lisääntynyt verrattuna siihen, että en katsoisi TVtä puhelimellani?? Vai onko niin hänen mukaansa, että potentiaalisia katsojia on kaikki suomalaiset riippumatta laitteesta?
Onneksi demokratiassa voi olla äänestämättä Kasvista.
Ei pelkästään Kasvin mukaan vaan lainsäädännön ja kaikkien muidenkin mukaan, kuten tekijänoikeusjärjestöjen omien laskujen.
TV-lupamaksua tai YLE:n tekijänoikeusmaksuja ei makseta katselemisesta vaan potentiaalisesta katselemisesta! On aivan sama katsooko ohjelmaa 3 saamelaista tai 2 miljoonaa uusimaalaista niin tekijänoikeuksia maksetaan yli 5 miljoonasta potentiaalisesta(!) katsojasta. Tekijänoikeusjärjestöjen laskut ja korvaukset eivät perustu aktiivisiin katsojiin vaan potentiaalisiin katsojiin...
Yle maksaa koko ajan siitä että lähettää tv-lähetystä sinulle - olet sitten kotona sohvalla, junassa tai missä tahansa muulla. Katsot tv:tä tai et. Maksat tv-lupaa tai et. Tekijänoikeusjärjestöt saavat jo rahaa siitä että olet olemassa ja saattaisit nähdä ylen tv-lähetystä jotain kautta jollakin tavalla.