Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turvatietoutta tarvitaan

Kansallinen tietoturvaviikko käynnistyi

Nuoret ovat tänä vuonna yksi tietoturvavalistuksen kohderyhmistä.
Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

5.2.2007 11:38 Suomi viettää tämän viikon tietoturvatietämyksen kohotuksen merkeissä. Tietoturvapäivästä kasvanutta kansallista tietoturvaviikkoa vietetään maanantaista perjantaihin.

Tietoturvaviikkoon kuuluu tapahtumia ja tilaisuuksia, joilla pyritään kohottamaan kansallista tietoturvatietoisuutta.

Päättäjätason kutsuvieraille tarkoitetussa tietoturvaviikon avaustilaisuudessa puhuvat Achim Klabunde Euroopan komissiosta ja professori Frans Mäyrä Tampereen yliopiston hypermedialaboratoriosta. Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Viestintäviraston pääjohtaja Rauni Hagman.

Tiistaina vietetään EU:n Safer Internet Daytä. Tietoturvaviikko huipentuu torstaina järjestettävään, järjestyksessä neljänteen Tietoturvapäivään.

Tietoturvapäivänä erityishuomion kohteena ovat tänä vuonna pk-yritykset sekä peruskoululaiset. Myös mediaa patistetaan mukaan tietoturvatalkoisiin.

Ohjelmassa on yleisötapahtumia, joissa tietoturvaan liittyvistä asioista voi keskustella asiantuntijoiden kanssa.

Lapsille ja nuorille luvassa on tietoturvatiedotusta kouluissa, Habbo Hotellissa ja IRC-Galleriassa sekä ilmaiskonsertissa.

Tietoturvaviikon ohjelmaan voi tutustua tietoturvaopas.fi-sivustolla.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.