Alkio: Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva

F-Securen Kimmo Alkio kuvaa tietoturvaa taisteluksi aikaa vastaan.
Kuva: Pasi Autio/ Lehtikuva
9.2.2007 14:03 F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio ennustaa haittaohjelma- ja roskapostitulvan kasvavan tänäkin vuonna.
Torstaina vietettiin kansallista tietoturvapäivää. Päivän tämänvuotinen teema oli nuoret.
– Tietoturva on tärkeä osa tietoteknistä kasvatusta. Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva ja koulussa on hyvä puhua tietoturvasta, sanoo Kimmo Alkio.
Nuorten on keskusteltava myös keskenään tietoturvasta. Kun tietoturvaan tottuu jo nuorena, sen hallitsee myös aikuisena.
Alkavan vuoden tietoturvatilanne näyttää synkältä sekä nuorille että heidän vanhemmilleen.
Alkio arvioi, että roskapostin lukumäärä jatkaa hurjaa kasvuaan tänäkin vuonna. Myös haittaohjelmien määrä kasvaa nopeasti. Viime vuonna maailmassa laskettiin olevan reilut 200 000 haittaohjelmaa.
Julkisuuteen tietoturvahyökkäykset kantautuvat kuitenkin entistä harvemmin.
– Enää ei ole laajoja julkisia hyökkäyksiä, vaan kohdennettuja hyökkäyksistä, joissa urkitaan yrityssalaisuuksia, Alkio selvittää.
Tuorein uutuus haittaohjelmien vastaisessa taistelussa on ennakoiva tietoturva, joka perustuu käyttäytymisanalyysiin.
– Koska uudet haittaohjelmat piiloutuvat niin vaikealla tavalla, ohjelma analysoi järjestelmän käyttäytymistä ja tarkkailee, mitä järjestelmässä tapahtuu. Jos tapahtuu jotain poikkeavaa, ohjelma pysäyttää tietokoneen.
Alkion mukaan tietoturvayrityksiltä vaaditaan jatkuvia innovaatioita, jotta ihmiset voivat suojautua tietoturvauhilta.
– Tietoturva on taistelua aikaa vastaan, jotta saadaan keksittyä uusia teknologioita.
Ohjelmistojätti Microsoft toi viime viikolla kauppoihin uuden käyttöjärjestelmänsä Windows Vistan, jonka erityisenä parannuksena on tietoturva.
Tietoturvayhtiöt ovat olleet huolestuneita Vistan vaikutuksista tietoturvamarkkinoihin, koska uuteen käyttöjärjestelmään on mahdollista ostaa Microsoftin virustorjunta.
– Kuluttajat varmaan katsovat Microsoftin tuotetta vaihtoehtona. Me ja muut toimialalla pitkään toimineet erottuvat laadulla, Alkio ennustaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA:n latausliittymä säilyttää vanhan numeron
28.05.2007 DNA tuo mobiilimarkkinoille liittymäsopimuksellisen lataus- eli prepaid-liittymän, dna Arvon. Liittymäsopimuksellinen latausliittymä mahdollistaa numeronsiirron muilta operaattoreilta, sillä dna Arvoon voi vaihtaa ja säilyttää samalla vanhan puhelinnumeron.
Kolme vuotta sitten
Yritysten päätelaitteet Atean Pesutykkiin
28.05.2009 Atea tarjoaa uutta Pesutykki-palvelua pitämään yritysasiakkaiden päätelaitteet ohjelmistoineen ajan tasalla kuukausimaksua vastaan.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi