Rajamäki parantaisi verkkorikoksen uhrin asemaa
13.2.2007 12:35 Sisäasiainministeri Kari Rajamäki sanoo, että nykyinen viestintälaki suojelee kansalaisia enemmän viranomaisilta kuin rikollisilta. Ministeri painottaa ennalta ehkäisyn merkitystä verkkorikollisuuden torjunnassa.
– On selvää, että kaikella poliisitoiminnalla on oltava lainsäädännöllinen perusta. Viestinnän suojaa koskeva lainsäädäntö suojelee kansalaisia tällä hetkellä kuitenkin enemmän viranomaisilta kuin rikoksentekijöiltä, ministeri Rajamäki sanoi tiistaina Tietotekniikkaliiton Verkkorikollisuus -tapahtumassa.
Varsinkin rikoksen uhriksi joutuneen oikeuksia on ministerin mielestä parannettava.
– Lainsäädäntöä on jatkuvasti kehitettävä ja päivitettävä vastaamaan tämän päivän ja myös tulevaisuuden tarpeita.
Lapsipornon torjunnassa pakkokeinot vähissä
Vuoden alusta voimaan astui laki lapsipornografian levittämisen estämisestä, jossa lapsipornografian levittämisen estäminen ulkomaisten internet-sivustojen kautta toteutetaan teleyritysten vapaaehtoisin toimin.
Lain tarkoituksena on suojata lapsia ja heidän perusoikeuksiaan edistämällä toimenpiteitä, joiden avulla voidaan ”estää kansalaisen joutuminen ulkomailla ylläpidettäviin lapsipornosivustoihin”.
Lakia ei ole otettu vastaan kritiikittä. Vastustajat ovat pitäneet lakia holhoavana ja turhana. Lain ei ole katsottu estävän lapsipornon levittämistä, vaan haittaavan verkon laillista käyttöä.
– Lapsipornografian torjunta on vahvasti ollut esillä myös kansainvälisesti ja torjunta edellyttää kansainvälistä yhteistyötä. Yleisin väylä lapsipornografian levittämiseksi on internet.
Tällä hetkellä Suomen poliisi voi Rajamäen mukaan käyttää televalvontaa paritusrikosta tutkiessaan, mutta monien lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten tutkinnassa näiden tehokkaiden pakkokeinojen käyttö ei ole mahdollista.
– Poliisilla ei ole myöskään mahdollisuutta osallistua verkossa käytävään keskusteluun pedofilian paljastamiseksi, jolleivät peitetoiminnan edellytykset täyty, Rajamäki korosti puheessaan.
”Yritysturva on Suomen kilpailuetu”
Yritystoiminnan turvallisuus on Rajamäen mukaan Suomen kansallinen kilpailuetu. Yksistään sähköiselle kaupalle rikoksista aiheutuvat kustannukset arvioidaan mittaviksi.
Yritysvakoilusta ja tekijänoikeusrikoksista koituvat tulojen menetykset ja niiden kerrannaisvaikutukset ovat ministerin mukaan ”vain arvailujen varassa”.
Rajamäen mukaan yhteistyötä yritystoiminnan turvallisuuden parantamiseksi on tiivistetty elinkeinoelämän kanssa. Maaliskuussa 2006 valmistui elinkeinoelämän ja viranomaisten yhteinen strategia, jolla pyritään ehkäisemään yrityksiin kohdistuvia rikoksia ja väärinkäytöksiä.
– Strategian pohjalta asettamani kansallinen yhteistyöryhmä, jossa on edustajia viranomaisten, elinkeinoelämän ja työntekijäjärjestöjen johdosta, arvioi muun muassa yrityksiin kohdistuvan ja yrityksiä hyödyntävän rikollisuuden tilaa ja tulevaa kehitystä, Rajamäki painotti.
Yhteistyön tavoitteena on ministerin mukaan lisätä tietoa yritystoimintaan kohdistuvista uhkista ja näin parantaa sekä viranomaisten että yritysten edellytyksiä ehkäistä rikoksia ennalta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












