Valtaosalla operaattoreista on ollut mobiilihaittaohjelmia

Skulls-haittaohjelma korvaa kaikki puhelimen ohjelmakuvakkeet pääkallon kuvalla, mikä lopettaa sovellusten toiminnan.
Kuva: F-Secure
13.2.2007 13:52 Tietoturvayhtiö McAfee on julkistanut uuden tutkimuksensa tulokset, jotka näyttävät osoittavan, että matkapuhelinoperaattorit havaitsevat yhä useammin mobiilihaittaohjelmien hyökkäyksiä.
Mobile Security Report 2007 -tutkimuksessa todetaan, että vuoden 2006 loppuun mennessä 83 prosenttia operaattoreista oli ilmoittanut haittaohjelmatartunnasta mobiililaitteessa.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten laajasti operaattorit ovat olleet kosketuksissa mobiiliuhkiin.
Melkein puolet mobiilihaittaohjelmia havainneista operaattoreista oli törmännyt niihin viimeisten kolmen kuukauden aikana. Pohjois-Amerikassa kaikki havaintoja tehneet olivat tehneet niitä viimeisten kolmen kuukauden sisällä.
Yli tuhatta laitetta koskevista tietoturvatapauksista kertoneiden eurooppalaisten operaattorien määrä yli kaksinkertaistui vuonna 2006.
Enemmän kuin kaksi kolmesta eurooppalaisoperaattorista ilmoitti havainneensa vähintään sata mobiilihaittaohjelmatapausta viime vuonna.
Puhdistukseen kuluu aikaa ja rahaa
Suurin osa vastaajista ilmoitti, että mobiilitietoturvan ongelmista aiheutuneet vahingot jäivät alle 39 000 euron. Niiden operaattoreiden määrä kaksinkertaistui, joiden vahingot nousivat yli 154 000 euroon.
Harva operaattori osasi arvioida sitä, miten paljon yhden mobiililaitteen puhdistaminen haittaohjelmatartunnasta maksoi. Suurin osa asiaa arvioineista vastaajista uskoi laitekohtaisen puhdistuskulun asettuneen sadan dollarin eli noin 77 euron tuntumaan.
Niiden operaattorien määrä, jotka arvioivat mobiiliuhkien hoitamiseen kuluvan vuodessa yli tuhat työtuntia, kasvoi 700 prosentilla.
Mobiililaitteisiin ei kovin ahkerasti ole asennettu tietoturvaohjelmia. Vaikka moni operaattori ilmoitti pitävänsä mobiililaitteiden ohjelmallista turvaamista tärkeänä, vain alle kolmannes todella oli asentanut sellaisen päätelaitteisiin.
Mobiilitietoturvaohjelmiakin valmistavan McAfeen mielestä tutkimus osoittaa, että operaattorit ovat huomanneet mobiiliuhkien vaikutuksen asiakastyytyväisyyteen ja verkon kuormitukseen.
Operaattorit ovat tietoturvayhtiön mukaan myös entistä enemmän huolissaan mobiiliuhkien vaikutuksesta imagoonsa ja uusien palvelujensa menestykseen.
Tutkimukseen vastasi yli 200 mobiilioperaattoria eri puolilta maailmaa, ja se toteutettiin kyselynä ja haastatteluina.
McAfeen rahoittaman tutkimuksen toteutti analyytikkoyhtiö Informa Telecoms & Media.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)
Olishan se virustorjunta kiva turvallisuuslisä kännykässä, jos se ei vetäisi koko älypuhelinta "jumiin". Ratkaisu on että valmistajat tekevät tulevista älypuhelinkäyttiksistään turvallisempia, jolloin niihin ei tarvitse asentaa virustorjuntoja.
Virustorjunta on SUURTA bisnestä jossa tavallista kansalaista vedetään rahapussista, vai oliko se höplästä.