FBI kadottanut kymmeniä kannettavia muutamassa vuodessa
14.2.2007 15:02 Yhdysvaltain oikeusministeriö on julkaissut tulokset liittovaltion poliisin auditoinnista, jonka tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon FBI:ltä katoaa tietokoneita ja aseita. Parantamisen varaa on paljon.
Uudessa, vajaan neljän vuoden mittaisessa seurannassa kadonneiden sylimikrojen määrä laski aiempaan auditointiin verrattuna alle puoleen, mutta varastettujen läppärien määrä melkein kolminkertaistui.
Kaikkiaan menetettyjen kannettavien määrä suurin piirtein puolittui, vaikka seuranta-aika oli kaksinkertainen vuoden 2002 auditointiin verrattuna. Kannettavia katosi nyt muutamassa vuodessa 116 ja niitä varastettiin 44.
Kymmenessä vuoden 2002 jälkeen menetetyssä kannettavassa tietokoneessa oli tiettävästi erittäin salaista tietoa. Salaista tietoa on kuitenkin saattanut vuotaa jopa 51 koneen mukana. Tarkkaa tietoa koneiden sisällöstä ei ole.
Uutta auditointia käsittelevässä seurantaraportissa arvostellaan FBI:n ensimmäisen auditoinnin jälkeen tekemiä parannuksia riittämättömiksi.
Huolestuttavimpana seikkana raportissa pidetään sitä, että FBI ei monessa tapauksessa ollut varma siitä, miten arkaluontoista tietoa menetetyillä tietokoneilla oli, tai edes siitä, oliko koneissa käytössä salaus.
FBI:n edellinen – ja ensimmäinen – vastaava auditointi tehtiin vuonna 2002. Tuolloin havaittiin suuria puutteita. Kahdessa ja puolessa vuodessa FBI:lta katosi peräti 300 ja varastettiin 17 kannettavaa tietokonetta.
Uudemman seurannan aikana FBI:lta myös varastettiin 94 toimivaa asetta, minkä lisäksi niitä katosi muilla tavoin 48.
Vuoden 2002 auditoinnissa vastaavat luvut olivat 105 ja 107. Tuolloin FBI menetti kaikkiaan 354 asetta, joista 212 oli täysin toimivia, ”oikeita” aseita. Myös harjoitusaseita katosi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (4)
Jos omistan esim Acer merkkisen akulla varustetun matkamikron niin onko se siis LÄPPÄRI vaiko SYLIMIKRO?
Jos pidän PC:n keskuyksikköä sylissä niin onko se Sylimikro?