Ruotsia nuhdellaan pehmoilusta piraattisodassa

Ruotsi on nettipiraattien turvasatama, viestii International Intellectual Property Alliance tuoreessa raportissaan.
Kuva: Mika Lahdensivu
16.2.2007 08:08 Tukholma - Tiedostovaihto nauttii laajaa hyväksyntää, nettipiratismin suosio on suurta, eikä lain koura tahdo saada piraateista otetta. Näin voisi tiivistää International Intellectual Property Alliancen (IIPA) näkemyksen Ruotsista. Tuoreessa raportissa maa "ansaitsee erityismaininnan".
Muun muassa nettipiratismin vankat tukirakenteet, alan harrastajien järjestäytyneisyys ja ruotsalainen asenneilmasto saavat osakseen paheksuvia katseita, kun International Intellectual Property Alliance (IIPA) läksyttää Ruotsia tuoreessa raportissaan.
IIPA:n listalla Ruotsi ei päädy aivan pahamaineisimpien piraattimaiden tarkkailuluokalle, mutta nousee kuitenkin maassa rehottavan nettipiratismin vuoksi erityismaininnan arvoisten maiden joukkoon. Lähinaapureikseen Ruotsi saa eri syistä esimerkiksi Azerbaidžanin, Kambodžan, Laosin, Singaporen, Etelä-Afrikan ja Omanin.
"Piratismin turvasatama"
Piratismiin liittyvän nettiliikenteen solmukohtia on Ruotsissa poikkeuksellisen runsaasti, järjestö toteaa ja muistuttaa Ruotsin olevan myös suositun Pirate Bay -sivuston kotimaa. Sen ylläpitäjiä IIPA moittii suorastaan "rehentelystä" ja kummastelee samassa yhteydessä viranomaisten verkkaista toimintaa: viime vuoden puolivälissä tehty ratsia johtanee oikeustoimiin aikaisintaan vuoden 2007 puolivälissä, vaikka sivusto jo pian ratsian jälkeen jatkoi toimintaansa.
IIPA moittii Ruotsin poliisia raportissaan laajemminkin. Järjestön näkemyksen mukaan tekijänoikeusrikkomusten selvittely on käynnistynyt vasta painokkaiden vaatimusten jälkeen. Oikeuteen asti näistäkin jutuista on päätynyt vain kourallinen, raportissa harmitellaan.
"Lainsäädännössä tiukentamisen varaa"
Myös poliitikkojen "vähäinen, joskin kasvava tietämys" tiedostovaihtoon liittyvien ongelmien laajuudesta on IIPAn mukaan valitettavaa. Nettipiratismiin liittyvässä lainsäädännössäkin raportti näkee vielä tiukentamisen varaa.
Raportissa toivottu suunta on jokseenkin samassa linjassa Ruotsissa äskettäin julki tulleen lainsäädäntöhankkeen kanssa. Kuten Digitoday (1.2.) kertoi, esimerkiksi Antipiratbyrånin mahdollisuudet tekijänoikeusrikkomusten tutkinnassa saattavat jatkossa kasvaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa
27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (3)
Jälleen tyyppiesimerkki siitä että kannattaa valehdella isosti ja ohittaa peruskysymykset nopeasti. Nytkään kukaan ei huomaa että piratismin peruskysymykset (onko siitä haittaa? Pitäisikö tietty kopiointioikeus olla perusoikeus? jne) joihin tälläiset syytökset perustuvat on jälleen ohitettu. Kopiointikysymyksessä (mitä hiton piratismia? Ei tässä liikuta merellä vaan internetissä) on toki paljon pohdittavaa ja säädettävää mutta jos isot firmat perustelevat kantaansa lähinnä huutamalla lujempaa, eikö kannattaisi miettiä miksi he eivät halua sallia rehellistä analyysiä...
Noh, kohtapuoliin on eduskuntavaalit ja ainakin omalla kohdallani äänestyskäyttäytymiseen vaikuttaa suuresti kannat ja työnteko aiheettomia suojausmenetelmiä vastaan.
Taitaa vaan IIPAllakin olla kiire äristä kun niin moni merkittävä taho (Bill Gates, Steve Jobs, EMI) on jo asettunut kopiointisuojauksia vastaan.