Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lakimies kieltää syyllisyytensä

Miljoonan euron waretus-juttu käynnistyi Saksassa

19.2.2007 10:04 Kaksi kolmesta pääsyytetystä myönsi myyneensä laitonta sisältöä FTPWelt-palvelussa, mutta yhtiön lakimies ja tilinhoitaja kielsi tienneensä mitään. Saksan suurin waretus-juttu käynnistyi Mühlhausenin tuomioistuimessa viime viikolla.

Syyttäjän mukaan FTPWelt.comin ylläpitäjät myivät musiikkia ja ohjelmistoja jopa miljoonalla eurolla.

Juttu juontaa jo vuodelta 2004, jolloin poliisi pidätti kaksi veljestä ja nettirikollisten puolustusasianajajana tunnetun lakimiehen Bernhard Syndikusin.

Syndikus oli vastuussa FTPWeltin kirjanpidosta ja finansseista. Kaikki rahat kierrätettiin Karibialle rekisteröityjen pankkien kautta pieneen saksalaiskaupunkiin. Syndikusin mukaan hän oli vain ostanut veljeksille palvelimen, mutta hän ei tiennyt mihin sitä käytettiin, raportoi The Register -julkaisu.

Saksan tekijänoikeuksia valvova yhdistys ja yleinen syyttäjä ovat käynnistäneet tutkimuksen palvelun 15 000 käyttäjään vetämiseksi syytteeseen. Heidän mukaansa käyttäjät tietoisesti ostivat varastettuja tuotteita.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.