Applella 18 bugikuukauden haavoittuvuutta korjaamatta
20.2.2007 08:52 Runsas puolitoista kuukautta tammikuisen Month of Apple Bugs -bugijahdin jälkeen Applella on CERT-FI:n mukaan vielä 18 haavoittuvuutta paikkaamatta. Suurin osa korjaamattomista haavoittuvuuksista ei kuitenkaan ole vakavia.
Apple julkaisi viime viikolla päivityksen, joka korjaa neljä MoAB-haavoittuvuutta Finderissa, iChatissa ja UserNotification-prosessissa.
Finder-haavoittuvuus koskee Mac OS X:n ja Mac OS X Serverin versiota 10.4.8. Muut kolme haavoittuvuutta koskevat myös OS X:n ja OS X Serverin versiota 10.3.9.
Tammikuussa Kevin Finisterre sekä LMH-nimeä käyttävä hakkeri julkaisivat Applen tuotteisiin ja Mac OS X -käyttöjärjestelmään liittyviä korjaamattomia haavoittuvuuksia MoAB-projektissaan.
MoAB julkaisi tammikuussa kaikkiaan 31 Mac-haavoittuvuutta. Jotkut julkaistuista haavoittuvuuksista koskevat muiden valmistajien kuin Applen Mac-versioita, osa myös Windows-ympäristöä.
Bugijahdin järjestäjät sanoivat, että hankkeen tavoitteena oli lisätä tietoisuutta Macin haavoittuvuuksista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen lompakko hakkeroitiin helposti 16:26
- Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja 14:02
- Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana 10:03
- FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus 07:00
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Tosin eipä siitä sitten taas enempää löydy jollei tule uutta samanlaista kampanjaa tai markkinaosuus kasva huomattavasti jolloin on "järkevää" ruveta pommittaan myös näitä koneita.
Olennaista on, kuinka vakavista virheistä on kyse ja kuinka ripeästi ne korjataan. Molemmat asioita, joiden tärkeyden Microsoft on alkanut ottaa vakavasti vasta muutaman viime vuoden aikana, kun ongelmista oltiin keskusteltu vuosikausia.