Kentsu99 ei taivu TTVK:n edessä
22.2.2007 10:25 Vaasalainen Kenneth Nyman on saanut postia Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen eli TTVK:n juristista Jaana Pihkalalta. Kirjeessään Pihkala vaatii Nymania poistamaan YouTubesta sinne lataamansa videot.
TTVK:n kirjeessä muistutetaan, että mahdollisesta rangaistuksesta, joka voi maksimissaan olla kaksi vuotta vankeutta ja sakkoja.
Kentsu99 -nimimerkkiä käyttävää Nyman on ladannut YouTubeen satoja videoita. Suurin osa niistä on suomalaisia musiikkivideoita.
TTVK:n uhkaus ei hetkauta Nymania. Hän kertoo Vasabladetin artikkelissa, ettei hän näe toiminnassaan mitään väärää. Hänen mielestään YouTuben kautta levitetyt videot saavat aikaan enemmän hyvää kuin haittaa.
Nymanin YouTube-sivuilla on käynyt jo yli 350 000 vierailijaa.
- Olen valmis vaikka sakkoihin ja vankeusrangaistukseen, jos asia menee niin pitkälle, Nyman sanoo.
Nyman huomauttaa myös, että TTVK voi ottaa yhteyttä YouTubeen, joka poistaa laittoman aineiston sivuilta. Hän lupaa poistaa videot heti jos joku artisti sitä häneltä pyytää.
- Verkossa on tusinoittain Torrentteja, jotka on organisoitu mahdollistamaan musiikin polttaminen cd:lle, Nyman kommentoi Vasabladetin verkkosivulla.
- Musiikin polttaminen YouTube.comista vaatii sekä aikaa että taitoja ja lopputuloksena on kuitenkin vain monoääntä, ei stereota.
- Tätä kutsutaan noitajahdiksi ja voimavarojen tuhlaukseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä 15:40
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina 07:00
- Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle 22:24
- ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen” 16:55
- Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja 13:55
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Facebookissa vihainen vastaanotto – IMF-johtaja pehmensi Kreikka-lausuntojaan 09:18
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
"Olen aina ollut siinä luulossa, että musiikkivideot toimivat etupäässä mainostarkoituksessa, tarkoituksena markkinoida artistia ja tämän albumeita & musiikkia. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole, sillä muutoinhan kaikki olisivat tyytyävisiä, mitä enemmän mainoksia katsellaan."
Samalla periaatteella Radiosta soitettu olisi vain mainosta.
Silti Radio sekä televisioyhtiöt maksavat oikeudesta pyörittää sitä musiikkia katsojilleen.
Nadel:
"Tuossa poisto pyynnössä lienee syynä että Yuotubea eivät pyst painostamaan. "
Miksi ei pystyisi?
Youtube on googlen omistama ja Suomessa on Googlen toimisto.
Eli aivan hyvin voi painostaa Suomen Googlea poistattamaan tekijänoikeutta loukkaavaa materiaalin sieltä pois.
Mutta mielestäni nyt ollaan oikeessa tahossa kiinni. Eli levittäjässä. Ei siinä, minkä tahon kautta sitä levitetään.
vrt. P2P softa ja käyttäjät.
Ei se kanava ole laiton, jossa sitä levitetään (ellei sillä tehdä rahaa ja annetaan levittää tietoisesti). Laitonta Suomenkin lain mukaan on levittäminen, joten käräjille Kenneth hyvin todennäköisesti pääsee ja rangaistus tulee. Ehkä jopa "liioiteltuna" esimerkkinä muille ennakotapauksena.
Tässä tämä vaasalaispelle voisi lopettaa jeesustelunsa.
Toivottavasti hänellä tai hänen äidillään olisi vaikka kasvihuone, josta voisin hakea kurkut pois ja jakoo Vaasan torilla "tämä on hyvää mainosta kasvihuoneelle"...
Näin on. Sinulta taisi tosin jäädä huomaamatta asian varsinainen pointti; mieshän haastaa lain järkevyyden, ja syystä. Hyvä, ettei kaikki ole samanlaisia lampaita kuin sinä.
Ja aina on olemassa se peruskysymys:
Tarvitseeko Michael Jackson vielä enemmän raha? Tai Madonna tai Paul McCartney tai Emin3m tai Britney "tööt-tööt" Spears?
Informaatio haluaa olla vapaata.