Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
”Loukkasi uskontoa ja päämiestä”

Egypti saa paheksuntaa bloggaajan vangitsemisesta

23.2.2007 15:36 Egyptin päätös sulkea Abdel Karim Suleiman vankilaan blogikirjoituksista on herättänyt paheksuntaa sananvapautta kannattavissa järjestöissä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Suleiman sai torstaina neljän vuoden vankeustuomion blogikirjoittelustaan. Miestä syytetään islaminuskon sekä Egyptin presidentin Hosni Mubarakin häpäisemisestä.

Amnesty International sanoi Suleimania mielipidevangiksi. Vankeusrangaistusta järjestö piti viimeisimpänä iskuna Egyptin hauraalle sananvapaudelle.

Toimittajat ilman rajoja -järjestö kutsui tuomiota häpeälliseksi ja peräänkuulutti kansainväliseltä yhteisöltä Egyptiä kohtaan tiukkaa kantaa lehdistönvapauden ja internetin käyttäjien oikeuksien puolesta.

Sananvapautta kannattavat järjestöt ja oppositio pelkäävät, että Suleimanista tulee ilmaisunvapauden tukahduttamisen ennakkotapaus.

Suleiman, 22, on entinen oikeustieteen opiskelija. Hänet pidätettiin marraskuussa.

Suleiman on ensimmäinen blogikirjoittelustaan vangittu egyptiläinen, mutta useita muita opposition edustajia on Reutersin mukaan pidätetty viikoiksi tai kuukausiksi samasta syystä.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.