Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kopioi elokuvan Oscar-raatilaiselta

Hittileffan lataus nettiin tuotti syytteen

25.2.2007 07:03 Palkitun "Virran viemää" -animaatielokuvan internetiin lataamisesta epäilty mies on haastettu oikeuteen. Hän sai elokuvan ennen sen ensi-iltaa kopioituaan sen salaa siskoltaan, joka kuuluu Oscar-palkintoraatiin.

Salvador Nuner Jr., 27, sai syytteen tekijänoikeuksien loukkaamisesta. Maksimirangaistus on kolme vuotta ehdotonta vankeutta. Tapausta käsitellään ensimmäisen kerran 1. maaliskuuta Yhdysvalloissa, kertoo uutistoimisto AP. 

Nunez tunnusti FBI:n kuulusteluissa ladanneensa verkkoon sekä Virran viemää- että Happy Feet -animaatioelokuvat. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet Happy Feetiä miehen kiintolevyltä. 

Virran viemää menestyi Annie Awards -gaalassa 11. helmikuuta. Elokuva voitti neljä Annie-palkintoa, joita jaetaan animaatioiden tekijöille. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kommentit (3)

Huono 0
Palkitun "Virran viemää" -animaatielokuvan internetiin lataamisesta epäilty mies on haastettu oikeuteen. Hän sai elokuvan ennen sen ensi-iltaa kopioituaan sen salaa siskoltaan, joka kuuluu Oscar-palkintoraatiin.
Taloussanomat
Huono 0
"Maksimirangaistus on kolme vuotta ehdotonta vankeutta."

Tuollainen rangaistusasteikko on vain totalitaristisissa tai fasistisissa maissa, joissa ei ihmisoikeuksia tunneta.

Etenkin kun millään ei voida VARMASTI osoittaa edes MAHDOLLISIA taloudellisia vahinkoja, joita teosta saattaisi syntyä! (Jokuhan epäilijä saattaa ostaa elokuvan kun on ensin varmistunut sen kelvollisuudesta netistä imuroiden.)

Sama jos lievässä humalassa autoaan parkkipaikalla siirtänyt saisi tuomion törkeästä rattijuopumuksesta ja kuolemantuottamuksesta, vaikka ketään muita ei olisi edes näkynyt parkkipaikalla.

Oikeusvaltiossa rangaistusten ja tuomioiden on perustuttava todellisuuteen ja todellisiin aiheutuneisiin haittoihin, ei mielikuvitukseen! Muutoin kohta voi saada terrorismisyytteen banaaninkuoren kadulle heittämisestäkin! Siihehän voisi liukastua vaikka räjähteitä kantavat työmiehet tai presidentti, vaikka todennäköisyys olisi pienempi kuin lottovoiton mahdollisuus.
Huono 0
Kyllä jenkkilä on vapauden ja demokratian tyyssija
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut

11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.

.