Poliisia usutetaan uudelleen Pirate Bayn kimppuun
1.3.2007 14:27 Tukholma - Äänitealan edunvalvoja yrittää jälleen puuttua Pirate Bay -sivuston puuhiin. IFPI on jättänyt Ruotsin poliisille tutkintapyynnön, jonka se toivoo johtavan ainakin uuteen ratsiaan.
Helmikuun alussa useista direct connect -hubeista tutkintapyyntöjä Ruotsin poliisille jättänyt IFPI yrittää jälleen puuttua myös Pirate Bayn toimintaan. Tiedon vahvistaa Ny Teknik -lehden haastattelussa IFPI:n ruotsalaista organisaatiota johtava Lars Gustafsson.
IFPI kertoo jättäneensä poliisille uuden Pirate Bayta koskevan tutkintapyynnön tammikuun lopulla. Lehden tietojen mukaan poliisi on tähän liittyen kuullut kolmea Pirate Bayn taustavoimiin kuuluvaa henkilöä. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.
Tutkintapyynnössään IFPI vaatii poliisilta puuttumista "jatkuvaan rikolliseen toimintaan". Käytännössä poliisilta toivotaan uutta ratsiaa, vaikka viime kesänä toteutetusta ratsiastakaan ei toistaiseksi ole edetty oikeustoimiin asti.
- Kyllä, mieluusti. Se on jotain, mitä toivomme kaikkein märimmissä unissamme, vastaa Lars Gustafsson, kun häneltä udellaan, haluaako IFPI poliisin toistavan kuukausien takaisen iskunsa.
Ruotsin poliisille valmennusta piraattikysymyksissä
Tekijänoikeusrikkomusten vastaiseen taisteluun on Ruotsissa haettu äskettäin uutta puhtia myös kuudelle poliisille järjestetyn jatkokoulutuksen merkeissä.
Useiden valtakunnallisten viestimien kertoman mukaan poliisikorkeakoulun järjestämässä seminaarissa asiantuntijoina toimi myös kaksi amerikkalaista tahoa: Motion Picture Association of American (MPAA) ja liittovaltion poliisi FBI.
Elokuvayhtiöiden etujärjestö MPAA tunnetaan myös tahona, joka poliisin viimevuotisen Pirate Bay -ratsian yhteydessä kuvaili sivustoa "ykköskohteekseen".
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin 14:16
- Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun 15:46
- Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti 21:47
- Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja 13:15
- Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan 09:21
- Suosittu piraattisivusto antautui 13:02
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Kodinkonekauppa muuttui tarjoustehtailuksi
10.02.2009 Joulun alennusmyynnit ovat vaihtuneet kodinkonekaupoissa suoraan jatkuviksi isoiksi tarjouskampanjoiksi. Normaalihintaa ei juuri tarvitse enää maksaa. Kodintekniikkaketjujen markkinointi muistuttaakin jo päivittäistavarakauppojen ruokatarjouksia.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö














Kommentit (8)
Ja näille henkilöille/tahoille halutaan antaa poliisia vahvemmat oikeudet toteuttaa fantasioitaan IRL? Ei näin arvon päättäjät, ei näin. Mielivalta ja laki ovat niin kauan erillää kunnes joku ne taas keksii kirjoittaa yhteen.
Saapa nähdä mikä on Ruotsin uudehkon porvarihallituksen näkemys, että voidaanko poliisin pakkotoimia käyttää jatkuvan häirinnän välineenä vaikka edellinen tutkinta (ts. "onko rikokseen syyllistytty?") ei ole ehtinyt edes syyteharkintaan saakka. Taitaisi Montesquieu pyöriä haudassaan, ellei ole jo raukkaparka hangannut itseään olemattomiin arkun reunoja vasten.